Jouluilta pimenee. Tähdet tuikkivat taivaalla, ja pieni pakkanen puree pimeydessä nenää. Kirkon katto kuvastuu taivasta vasten.
Valoa tuikkii taivaan lisäksi maassa. Ympärillä on pieniä kynttilöitä, lisää kynttilöitä, kynttilöitä toistensa perään. Täällä on kynttilämeri – ja paljon ihmisiä.
Jouluisin suomalaisilla hautausmailla on kaunista. Ihmiset käyvät paikalla muistamassa menneitä läheisiä, tuovat samalla oman pienen valonsa pimeyteen ja katselevat yhdessä hautausmaan tuhansia kynttilöitä.
Meille tapa on tuttu, mutta perinnettä ei suuremmin tunneta muista maista. Erikoisuutensa vuoksi tapa on tallennettu Suomen kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonkin.
– Eräänä jouluna meillä oli englantilaisia vieraita. He hämmästyivät kovin, kun lähdimme jouluaattona hautausmaalla käymään, kertoo myös Eero Ahtikari Piikkiöstä.
– Oli vielä sellainen päivä, kun oli kova myrsky. Englannissa kukaan ei olisi lähtenyt sellaisella säällä mihinkään. Kovasti he arvostivat suomalaista tapaa.
Myrskylyhty haudalle?
Tapa viedä kynttilöitä haudalle on Suomessakin nuori. Jos vanhimmilta sukupolvilta kyselee perinteestä, he eivät muista sitä lapsuudestaan.
Tapaa alkoi esiintyä ympäri Suomea sotien jälkeen, kun niin moni isä, veli tai poika oli joulunvietosta poissa, mutta aluksi kynttilöitä vietiin vain sankarihaudoille. Mistään yleisestä käytännöstä ei 1940- ja 1950-luvuilla vielä ollut kyse.
– Kyllähän haudoilla käytiin, mutta en muista, että olisimme käyneet haudalla jouluna. Haudoille ei ainakaan viety kynttilöitä. Eihän sellaisia kynttilöitäkään ollut, missä olisi tuli pysynyt ulkona. Olisi pitänyt viedä haudalle myrskylyhty, jos olisi halunnut, että valo palaa. Lasisia kynttilälyhtyjä ei silloin ollut, muistelee nyt 81-vuotias Tuukka Alhonen Kuusistosta.
– Eikä ihmisillä ollut autoja, millä olisi päässyt käymään hautausmaalla. Matkat olivat pitkät.
Samoja kokemuksia on 86-vuotiaalla Eero Ahtikarilla Piikkiöstä:
– Kun hevosilla ja polkupyörällä kuljettiin, ei niin vain menty hautuumalla käymään. Myöskään lunta ei aurattu pois niin kuin nykyään.
Hänellä on muistikuva lapsuudestaan, että itsenäisyyspäivänä sankarihaudoilla oli tervapata palamassa, mutta kynttilämeriä ei näkynyt missään silloin eikä joulunakaan.
Vasta 1960-luvulla
Milloin hautakynttilä-perinne sitten käynnistyi toden teolla Kaarinassa, Piikkiössä ja Kuusistossa? Lehden kyselykierroksen perusteella yleisimmät ensimmäiset muistikuvat joulun hautakynttilöistä ovat 1970- ja 1980-luvuilta. Vanhimmat varmat muistot löytyivät Tuukka Alhoselta ja Eero Ahtikarilta:
– Muistan, kun valmistuin kadettikoulusta vuonna 1965 ja seisoin sitten sen jälkeen 25 vuotta joka joulu Turussa sankariristillä kunniavartiossa. Kyllä siinä 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa ihmiset toivat jo Turussa kynttilöitä sankarihaudoille, kertoo Alhonen.
Ahtikari muistaa joulun vuodelta 1968, jolloin hän oli partion joulupukkina:
– Kun ajoin aattona Piikkiön hautausmaan ohi, siellä vilkkui kynttilöitä. Muistan myös, että Turun hautausmaan porteilla oli aattona autoja ja ihmisiä.
Joka tapauksessa ikuiselta tuntuva suomalaisperinne vaikuttaa täällä päin olevan tuskin viiden vuosikymmenen ikäinen.
Toki tavan takana on nähtävissä suomalaisten muinaisuskontoa. Juhlamenoja vietettiin Suomessa ennen kristinuskoa nimenomaan vainajien ja esi-isien kunnioittamiseksi, tärkeissä vuodenkierron hetkissä. Vainajien muistaminen juhlapyhinä on sinällään ikivanha suomalainen tapa, josta saattaa olla yhä kaikuja meidän ajassamme.
Kristillisessä symboliikassa kynttilänliekki on vertauskuva siitä, että valo voittaa pimeyden. Valon sytyttäminen on kuulunut kaikkein varhaisimpiinkin kristittyjen kokoontumisiin.
Moderni kehitys mahdollisti perinteen
Suomen varhaisin dokumentoitu tieto kynttilöiden viemisestä haudalle jouluna on sadan vuoden takaa, vuodelta 1921, kertoo aineettoman kulttuuriperinnön wiki. Sinä jouluaattona Helsingin Vanhalla hautausmaalla ylioppilas Lyyli Grotenfelt sytytti kynttilän sisarensa Kyllikin haudalle. Kyllikki oli kuollut samana vuonna.
Kaarinalaisten kokemus on, että lopulta perinteen mahdollisti moderni kehitys.
– Kyllä autojen ja muovin yleistyminen vaikutti tuovan tämän perinteen. Ei aiemmin olisi ollut mahdollisuuksia, pohtii Tuukka Alhonen.
Perinteen yleistyessä hautakynttilät olivat ja ovat edelleen öljykynttilöitä, joissa on muovikuori ja metallinen hattu tuulen suojana. Kertakäyttöisten hautakynttilöiden tulo markkinoille mahdollisti sen, että lähes kaikki saattoivat tuoda pienen valonsa omaisen haudalle.
Tosin Eero Ahtikarilla on muistikuva, että joskus alkuaikoina jollakulla oli hautausmaalla pöytäkynttilä ja sen suojana öljylampun lasi tuulensuojana.
Ekokynttilät puuttuvat
Hautausmaiden tunnelmallisen kynttilämeren varjopuolena on joulun jälkeinen jätevuori. Kertakäyttökynttilöiden määrä on niin suuri, että hautausmaiden roskasäiliöiden tyhjennystyöt eivät yleensä pysy perässä.
– Valitettavasti muovikuoristen kynttilöiden muovia ei voi myöskään kierrättää, vaan ne menevät polttokelpoisiin jätteisiin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri pahoittelee.
– Myöskään lasisia kynttilöitä ei voida kierrättää. Toistaiseksi vain yhden valmistajan lasikynttilät ovat kierrätyskelpoiset, ja pääasiassa haudoilla on muiden valmistajien lasikynttilöitä.
Lasisia hautakynttilöitä voi käyttää uudestaan, jos omaiset käyvät itse hakemassa ne haudoilta. Luontoa ajatteleva omainen voi myös hankkia haudalle metallisen lyhdyn ja asettaa sen sisälle pöytäkynttilän.
– Metalliset lyhdyt tulisi kerätä haudoilta pois vappuun, ihan viimeistään äitienpäivään mennessä, jotta ne eivät haittaa hautojen nurmikonleikkuuta ja keväthoitoa.
Sorri toivoo, että ekoajattelu ei estäisi sytyttämästä hautakynttilää.
– Se, että muistellaan menneitä sukupolvia ja kuolleita läheisiä, on kaiken arvoista. Tämä on niin kaunis ja hellyttävä perinne, että en tähän puuttuisi. Mieluummin jätetään vaikka seuraava ulkomaanmatka tekemättä, hän kommentoi.
– Lapsille jää vahvasti mieleen, kun vanhemmat tuovat hautausmaalle. Se pieni hetki on arvokas. Haudalla käymisessä on aina harras tunnelma.
Osana sukupolvien ketjua
Tuukka Alhonen alkoi tuoda jouluisin kynttilöitä sukulaistensa ja muiden läheisten haudoille siinä vaiheessa, kun perheeseen syntyi 1960-luvulla lapsia. Eero Ahtikari alkoi käydä hautausmailla jouluisin, kun hänen isänsä menehtyi joulun alla vuonna 1968.
Heidän kummankin joulun aikatauluun vaikutti pitkään se, että he toimivat aattona myös joulupukkina. Oli kiire käydä haudalla ennen kuin kierros alkoi.
Ahtikari käy nykyäänkin haudalla aikaisin iltapäivällä, siis ennen kuin pukki tulee. Nykyään hänen tulee pyörähdettyä vielä myöhemmin illalla Piikkiön hautausmaalla ihan vain katselemassa kynttilämerta.
– Tyttäremme hoitaa sitten saman Jyväskylässä, missä on vaimon vanhempien hauta.
Alhonen taas hautausmaalla aaton aamupäivällä. Hän tekee pitkän kierroksen sekä Turun, Kuusiston että Liedon hautausmailla.
– On mukava muistaa omia vanhempia ja isovanhempia, vaikka isän vanhemmat kuolivat, kun olin 2-vuotias. Hautausmaalla käyminen on osa sukupolvien ketjua. Tuntuu hyvältä, että ihmiset muistavat menneitä sukupolvia, Tuukka Alhonen miettii.
– Kai se on myös ihan mukava tapa katsella hautausmaan valomerta.
Moni haluaa tulla hautausmaalle nimenomaan illalla, pimeällä.
– Jouluyönä on hautausmaalla mukava tunnelma. Joulupukkijännitykset ovat lapsilla jo ohi, ihmiset ovat levollisesti liikkeellä eikä kenelläkään ole kiire nukkumaan, Sorri kuvailee.
Hänellä ei ole omia lähisukulaisia Turun ja Kaarinan hautausmailla, mutta hänellä on silti tapana käydä perheensä kanssa sytyttämässä kynttilä jollain niistä.
Autoruuhkaa ja liukasteluja
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri kertoo, että kynttilöitä tuodaan seurakuntayhtymän hautausmaille koko pimeän vuodenajan. Sesonki alkaa pyhänpäiväviikolla, ja siitä saakka esimerkiksi Turun päähautausmaalla on joka yö sadoilla haudoilla valoja.
Kynttilämereksi kynttilät alkavat muodostua vasta aatonaattona. Viimeiset käyvät tuomassa kynttilän yleensä joulupäivänä. Joulupäivänä liikenne hautausmaalla on jo hiljentynyt olennaisesti.
Kauneimman kynttilämeren aikana Turun hautausmaiden parkkipaikat ovat hyvin ruuhkaiset, yön pikkutunneille saakka. Sorri toivoo, että ruuhkasta huolimatta autot pysyisivät asvaltilla eivätkä koukkaisi nurmikoille.
– Vaikka lunta olisi, maa ei yleensä ole vielä kunnolla jäätynyt. Nurmikoille syntyy monttuja, ja varsinkin Ylösnousemuskappelin luona tämä on ongelmana, Sorri muistuttaa.
Parempi vaihtoehto ei ole se, että autolla tultaisiin hautausmaan porttien sisäpuolelle. Tätä pitäisi tehdä vain pakottavista syistä.
– Emme tätä täysin kiellä esimerkiksi liikuntarajoitteisten leskien vuoksi, mutta hautausmaalla on valtavasti jalankulkijoita pimeässä liikkeellä. Emme haluaisi, että aiheutetaan jouluun kenellekään vakavaa murhetta. Ainakin jos hautakäytäville tulee autolla, suljettaisiin kulkuesteeksi asennettu puomi perässä, jotta muut eivät seuraisi perässä.
Kuusiston hautausmaalla pulmia aiheuttavat jouluna jyrkät, jäiset mäet, joissa kävijät liukastelevat hiekoituksesta huolimatta. Myös Turun hautausmaalla joku kunnioittaa toisinaan vainajia kovin lennokkaalla tavalla.
– Valitettavasti on ollut tapauksia, joissa ihmiset ovat teloneet itseään – vaikka paljon olemmekin saaneet kiitosta siitä, että Turun parhaiten hoidetut käytävät löytyvät talvella hautausmailta! Liukastumisvaara on aina olemassa, vaikka miten hiekoittaisimme ja auraisimme. Jalkaan kannattaa ottaa talvikeliin sopivat jalkineet.
