Joulupuu-keräys on taas täällä: ilahduta lapsia ja vanhustakin

0
Arkistokuva Joulupuusta Kaarina-talossa.

Tällä ja ensi viikolla voi käydä viemässä joululahjan vähävaraiselle tai muuten osattomalle lapselle Airiston Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräykseen.

– Kriisit vaikuttavat eniten jo ennestään haavoittuvassa asemassa oleviin. Korona-aika ja Ukrainan sodan seuraukset ovat tehneet eriarvoisuutta näkyväksi, ja jouluna eriarvoisuus korostuu entisestään. Lahjoittamalla lahjan keräykseen tuo samalla joulumieltä niin lahjan saajalle kuin itselleenkin, miettii Kaarinan Joulupuu-keräyksen projektipäällikkö Veera Parviainen.

Joulupuita löytyy 10.12. asti tutuista paikoista: Kaarina-talosta, K-Supermarket Piikkiöstä sekä Piispanristin Prismalta. Uutena on eJoulupuu, jonka avulla voi lahjoittaa keräykseen rahaa. Rahalahjoitukset onnistuvat jouluun asti.

Lahjojen tulee olla uusia ja käyttämättömiä, ja erityisesti lahjakortit ovat toivottuja. Lahjaksi ei saa antaa Veikkaustuotteita, kuten arpoja, tai päihteitä. Lahjat jaetaan lapsille ja nuorille kaupungin sosiaalihuollon ja lastensuojelulaitosten kautta.

Lisäksi Airiston Nuorkauppakamarilla on Operaatio Amaryllis paikallisten kukkakauppojen kanssa. Jennyn Kukassa, Kukkakauppa Katariinassa sekä Piikkiön Kukkakaupassa voi 14.12. asti käydä ostamassa kukkakimpun, joka toimitetaan yksin eläville ikäihmisille.