Kaari Taitoluistelijat Turkuun muutostaan: “Kaarinan tilatuki jäi torsoksi”

0
Arkistokuva Kaarinan Taitoluistelijoista. Kuvan otti Ville Vairinen.

Menestynyt kaarinalainen urheiluseura Kaarinan Taitoluistelijat vaihtoi hiljattain seuran kotipaikan Turkuun. Samalla seura muutti nimensä Kaari Taitoluistelijoiksi.
Syynä ratkaisuun on seuran puheenjohtajan Ville Vairisen mukaan puutteelliset harjoitteluolosuhteet ja korkeat harjoituskustannukset Kaarinassa.
– Kilpailuohjelmat on suunniteltava koko jään alueelle (yleensä 30×60 metriä), mutta Kaarinassa jään koko on vain 26×56 metriä. Kustannukset ovat riski harraste- ja junioritoiminnalle. Keväällä menetimme aikuisten harrastejoukkueen Turkuun kustannussyistä, ja luistelukoulussa on todella vähän luistelijoita, johon ei voi olla vaikuttamatta kilpailevan turkulaisseuran huomattavasti edullisempi luistelukoulu, Vairinen kertoo ja mainitsee seuran harrastajamäärän laskeneen 50:llä viime vuodesta.
Taitoluistelijat ovat joutuneet ostamaan harjoitusaikaa Turusta Gatorade Centeristä ja Kupittaan jäähallista. Kotipaikan vaihdos mahdollistaa, että seura saa ensi kaudella jäävuoroja myös Turun kaupungin ylläpitämistä jäähalleista.

Seurat eriarvoisessa asemassa

Seuran lähdöstä on liikkunut huhuja pitkin syksyä. Kaarinan Taitoluistelijat nosti vuosi sitten keskusteluun seurojen eriarvoisen aseman. Siinä, missä Kaarinan kaupunki tarjoaa monille muille seuroille tilojaan ilmaiseksi, taitoluistelijat ovat maksaneet jääajasta jopa satoja tuhansia vuodessa.
Sähkön hinnannousu nostaa jäävuorojen hintaa entisestään, ja Vairisen mukaan koko Kaarinan jäähallin tulevaisuus on nykyisen yrittäjän vuokrasopimuksen päättyessä vaakalaudalla.
Taitoluistelijoiden käynnistämän keskustelun seurauksena yhdistysyhteistyön periaatteita uudistettiin Kaarinassa, ja seuroilla ja yhdistyksillä on ensi vuodesta alkaen mahdollisuus hakea vuokratukea tilakustannuksiin. Yhden yhdistyksen saama tila-avustus voi olla kuitenkin enintään 30 prosenttia jaettavasta kokonaisavustussummasta.
Tilatuki hyödyttää monia toimijoita, mutta taitoluistelijoiden näkökulmasta uusi tukimalli jäi torsoksi. Tila-avustukset olisivat Vairisen mukaan kattaneet jäävuorojen hinnankorotukset, mutta eivät tuoneet muutosta seurojen eriarvoiseen asemaan Kaarinassa.
– Meidän kannaltamme tukimalli meni pieleen siinä, että siihen huomioidaan vain kaarinalaisten tilojen kustannukset ja yksittäisen seuran tukiosuus voi olla vain 30 % koko määrärahasta.
Lopputuloksena näennäisesti 30 %:n tukimalli olisi kattanut meillä vain 13 %:n osuuden tilamenoista. Huomautimme tästä hyvin selkeästi kuulemisvaiheessa, mutta sitä ei huomioitu.

Tarvetta uudelle jäähallille

Vairisen mukaan seura olisi kaivannut kaupungilta kokonaisuudessaan myönteisempää suhtautumista jääurheiluun. Seuralla on ollut toiveita uuden jäähallin rakentamisesta, mutta hanke ei ole mahtunut kaupungin lähivuosien investointisuunnitelmiin.
– Jos olisimme jääneet vain Kaarinan jäiden varaan, tämä olisi ehdottomasti vaatinut uuden jäähallin, jossa on isompi kaukalo. Vaikka jäähalli olisi toteutettu yrittäjävetoisesti, tämä olisi edellyttänyt laaja-alaisesti kaupungin myötävaikutusta, Vairinen sanoo.
Kaarinan Taitoluistelijat on tarjonnut harrastustoimintaa Kaarinassa 20 vuoden ajan. Kotipaikan vaihdos on herättänyt seuran sisällä harmitusta ja haikeutta. Vaihtoehtoja ei Vairisen mukaan ollut, mikäli seura aikoo jatkaa työtään huippu-urheilun parissa. Kaarinan Taitoluistelijat on ollut ainoa Helsingin ulkopuolinen seura, jolla on edustusjoukkue ylimmässä kilpailusarjassa.
Nimenvaihdoksesta huolimatta seura aikoo järjestää jatkossakin harjoituksia ja luistelukouluja myös Kaarinassa.
– Toimintamme tulee varmasti jatkumaan suurelta osin Kaarinassa, koska Turun jääaikatilanne on jo entuudestaan niukka. Muutoksen tavoitteena ei ole viedä lajin harrastajia muista turkulaisista seuroista, vaan toivomme ensisijaisesti lajin pariin lisää harrastajia, kun lajin näkyvyys ja saavutettavuus paranee entisestään Turussa, seuran kertoo tiedotteessaan.