
– Tämä on nykyisin oikeastaan viihdekuoro ja mukava 20 hengen kaveriporukka, oikea piristys elämässämme, hymyilee Eero Ahtikari, yksi Kaarinan Veteraanikuoron kuorolaisista.
Veteraanikuoro esiintyy monenlaisissa yksityistilaisuuksissa vuosittain noin 25 kertaa, ja lisäksi sillä on joka kevät ja syksy kaikille avoin konsertti. Tämän syksyn konsertti pidettiin Pontelassa marraskuussa. Videopätkän kuorolaisten hienosta esityksestä voi katsoa täältä.
Syksyn ohjelmistossa oli muutama sota-ajan laulu, mutta pääosin eri vuosikymmeniltä tuttua viihdemusiikkia.
Kaarinan–Piikkiön Sotaveteraanikuoro perustettiin vuonna 1985. Kun veteraanit alkoivat jäädä kuorolaisten joukossa vähemmistöön, kuoron nimestä poistettiin vähitellen sana sota. Kun Piikkiö liittyi Kaarinan, alettiin puhua lyhyesti ja ytimekkäästi Kaarinan Veteraanikuorosta.
Veteraanien pojat
Viimeiset veteraanit lopettivat kuorossa laulamisen jo kymmenisen vuotta sitten, mutta veteraanien poikia on mukana useita, esimerkiksi kuoronjohtaja Risto Mikkola.
– Aluksi kuoroa johti Sylvi Ahtiainen. Silloin kaikki laulajat olivat veteraaneja. Kappaleita laulettiin neljässä äänessä, ja ohjelmistossa oli pääosin isänmaallisia lauluja, Mikkola kertoo.
– Minä olen ollut tässä poikien kiusana vuodesta 1991. Nykyisin laulamme enimmäkseen yksiäänisesti. Kuorolaisten keski-ikä on jo lähes 80 vuotta, ja hauskanpitokin on tärkeää. Siksi keskitymme laulamiseen emmekä käytä tuntitolkulla aikaa stemmojen harjoitteluun.
Kun laulut lauletaan yhdessä äänessä, ei myöskään haittaa, vaikka joku laulajista ei pääsisi mukaan esiintymään.
Arvokkaita tilaisuuksia
Veteraanikuoro esiintyy usein itsenäisyyspäiväjuhlissa, veteraanien syntymäpäivillä ja hautajaisissa sekä muissa arvokkaissa tilaisuuksissa. Lisäksi kuoro kiertää vuosittain kaikki Kaarinan palvelutalot. Esiintymisiä yritetään sopia paljon myös kouluihin, joissa voidaan samalla kertoa veteraaneista uusille sukupolville.
30 vuotta kuorossa laulaneille Mauri Tuomiselle ja Jaakko Riikoselle ikimuistoisimpia hetkiä ovat olleet Sotaveteraaniliiton valtakunnalliset suurlaulujuhlat, joita järjestettiin aikaisemmin eri puolilla Suomea. Niissä oli mukana tuhansia laulajia.
– Tunnelma Kaarinan Veteraanikuorossa on niin hyvä, että joskus konsertin jälkeen yleisöstä on tultu kysymään, pääsisikö kuoroon mukaan, herrat kertovat.
Kuorolaiset ovat keskenään hyviä ystäviä, mikä näkyy myös esiintymisessä. Tunnelma on korkealla ja kaskuja riittää.
Vielä muutama veteraani jäljellä
Monet laulajista ovat aktiivisia myös kuoron taustalla toimivassa veteraaniyhdistyksessä. Yhdistys valvoo ja parantaa alueellaan elävien sotaveteraanien ja heidän puolisojensa etuja ja tekee yhteistyötä esimerkiksi kunnan, seurakunnan ja muiden sotaveteraaniyhdistysten kanssa.
– Veteraaneja on meidän alueellamme jäljellä enää muutama, mutta heidän leskiään on enemmän, kertoo Eero Ahtikari.
Teksti, kuvat ja video Janica Vilen
Olen Kaarinalehden tilaaja mutta en digitilaaja. Onko mahdollista lukea artikkeli diginä siitä huolimatta?
Valitettavasti ei, mutta jos et halua tehdä vakituista digitilausta, voit tehdä parin euron hintaisen vuorokausitilauksen. Jos tätä vaihtoehtoa ei näy, kun törmäät maksumuurin, pistäthän toimitukselle viestiä.
Maria Kesti
Kommenttien lisääminen on estetty.