
Tarjolla on lahjoituksena saatuja jouluruokia, joululauluja sekä muuta ohjelmaa. Luvassa on myös lahjoja.
Jouluruokatapahtuman organisoinnista vastaa Sami Elmeranta , jonka useimmat tuntevat piikkiöläisen Ihan vaan pubin omistajana. Apukäsinä hänellä ovat äiti ja sisko sekä suuri joukko auttamishaluisia ihmisiä Kaarinasta ja Piikkiöstä.
– Lahjoituksia on tullut niin paljon, että kaikki alkaa olla valmiina. Enää ei puutu kuin ihmiset, Elmeranta toteaa ja harmittelee, että jokunen on sanonut, ettei kehtaa tulla syömään, koska pelkää leimautuvansa vähävaraiseksi. Tämä ei ole tapahtuman tarkoitus.
Tapahtumaan ovat Elmerannan mukaan tervetulleita kaikki, joiden joulusta puuttuu jotakin. Syynä voi olla esimerkiksi rahanpuute tai se, että joutuu viettämään joulua yksin.
Rajallisten paikkojen takia tapahtumaan täytyy ilmoittautua etukäteen. Mukaan mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
– Ilmoittautuessa ei tarvitse kertoa syytä osallistumiselle. Emme kysele henkilötietoja, vaan merkitsemme ylös vain tulijoiden määrän ja lasten lahjatoiveet. Tapahtumassa ei myöskään oteta kuvia, Elmeranta tarkentaa.
Auttamishalua löytyy
Elmeranta on lahjoittanut useana jouluna ruokakasseja ja lahjoja hyväntekeväisyyteen. Idea yhteisöllisestä jouluruokatapahtumasta syntyi viime syksynä.
– Rupesin miettimään, että pystyisinkö tarjoamaan jouluruuan lisäksi jotakin muutakin ihmisille.
Apua on yleensä runsaasti tarjolla joulun ympärillä, mutta Elmeranta halusi järjestää tapahtuman nimenomaan jouluaattona. Silloin useimmat suomalaiset sulkeutuvat viettämään perhejoulua ja yksinäisyys korostuu.
– Etukäteen jännitimme, kuinka moni on valmis tulemaan auttamaan juhlan järjestelyissä jouluaattona – että olemmeko siellä kolmestaan äitini ja siskoni kanssa. Yllätyin, että niin moni on tarjoutunut tulemaan avuksi.
Tapahtuma järjestetään Tuorlan koulun juhlasalissa. Vapaaehtoisten joukossa on keittiöhenkilökuntaa, jotka auttavat ruokien lämmittämisessä ja tarjolle asettamisessa.
Hävikkikukkia hyödyntävä piikkiöläisyritys Käpykukka on luvannut lahjoittaa kaikille vieraille joulukukat. Paikalliset kaupat ovat lahjoittaneet lahjakortteja ja ravintola- ja pitopalveluyritykset jouluruokia. Lahjoituksia on tullut myös muilta paikallisilta yrityksiltä sekä muutamilta yhdistyksiltä.
Vaihtelua työjouluille
Elmeranta ei koe olevansa mikään erityinen jouluihminen. Joulumieli syntyy hänelle lasten ilon kautta. Parhaimpia joulumuistoja ovat omat varhaislapsuuden joulut ja omien lasten kanssa vietetyt joulut.
– Kun lähdimme äitini ja siskoni kanssa järjestämään tätä tapahtumaa, päätimme, että tämä on osa meidän perheemme joulua. Tapahtuma voi olla itsellenikin ihan siisti kokemus, koska olen tavallisesti ollut jouluisin töissä, Elmeranta sanoo.
Halu auttaa kumpuaa omista lapsuudesta. Hänen äitinsä oli neljän lapsen yksinhuoltaja, joka joutui tekemään samanaikaisesti montaa eri työtä. Elmeranta sanoo ymmärtävänsä heikompiosaisia, vaikka istuu kaupunginvaltuustossa kokoomuksen riveissä.
– Olen vitsaillut, että olen Kaarinan kokoomuslaisin kommunisti, hän nauraa ja lisää sitten, ettei politiikka ole joulutapahtumassa minkäänlaisessa roolissa.
Elmeranta toivoo, että jouluruokatapahtumasta tulisi pysyvä jouluperinne Kaarinaan. Hän aikoo esittää, että kaupunki tai jokin muu instanssi ottaisi ensi vuonna päävastuun organisoinnista, jolloin juhla voitaisiin järjestää huomattavasti isommalle joukolle. Hän lupaa olla itse mukana auttamassa jatkossakin.
– Minusta olisi hauska ajatella, että Kaarina olisi kaupunki, jossa kenenkään ei tarvitse olla jouluna yksin.
Päihteetön jouluruokatapahtuma kaarinalaisille Tuorlan koulun juhlasalissa 24.12. klo 12–14.
Ilmoittautumiset Sami Elmerannalle p. 050-3460444 tai sami.elmeranta@kaarina.fi.