Korvahuuhteluita jonoksi asti – Terveyskeskuksen ruuhkat näkyvät Farma Beautyssa

0
Farma Beautyssa tehdään muun muassa korvahuuhteluita. Sairaanhoitaja Sonia Nymanin mukaan tänä syksynä niitä on kysytty ennätyspaljon. Normaalisti korvahuuhteluille on ollut tarvetta vain kesäisin.

Terveyskeskuksen ruuhkautuminen on saanut kaarinalaiset hakemaan terveyspalveluja yksityiseltä puolelta. Farma Beautyssa eli apteekin entisessä kauneus- ja terveyspisteessä on tehty omistajan Helena Lehtisen mukaan tänä syksynä ennätyspaljon esimerkiksi korvahuuhteluja.

– Myös tikkien poistoja on ollut välillä jopa useita viikossa. Aiemmin niille ei ollut juurikaan kysyntää, sillä terveyskeskuksessa tikit on saanut poistettua maksutta, Farma Beautyn sairaanhoitaja Sonia Nyman lisää.

Kaarinan apteekin kauneus- ja terveyspiste muutti kesäkuussa uusiin tiloihin apteekkia vastapäätä. Samalla nimi vaihtui Farma Beautyksi. Kauneushoitojen lisäksi tarjolla on sairaanhoitajan palveluja, kuten haavahoitoja, korvahuuhteluita sekä lääkeinjektioita ja rokotuksia.

Kaarina-lehti uutisoi lokakuussa (11.10.), että ihmisillä on ollut tänä syksynä vaikeuksia saada Kaarinan terveyskeskuksesta kiireettömiä hoitoaikoja. Sairaanhoitaja Sonia Nyman on kuullut asiakkailta samanlaista viestiä.

– Monet asiakkaat ovat kertoneet yrittäneensä varata ensin aikaa terveyskeskuksesta. Osa on odottanut takaisinsoittoa useita päiviä ja tullut sitten tänne, kun soittoa ei ole kuulunut.

Lääkeinjektioissa pistosaika voi hänen mukaansa olla hyvinkin tarkka. Tällöin aikaa ei voi jäädä välttämättä odottamaan.

Ferritiiniarvot kiinnostavat



Terveyspisteen ideana on Lehtisen mukaan tarjota kaarinalaisille sairaanhoitajan palveluita matalalla kynnyksellä ja ilman pitkiä odotusaikoja. Kaarinassa terveyskeskuspalvelut ovat toimineet yleisesti ottaen hyvin ja aikoja on ollut hyvin saatavilla. Sote-uudistuksen myötä terveyspisteen kaltaisille palveluille voi olla kasvava tarve.

– Terveyskeskuksissa pitäisi voida keskittyä eniten apua tarvitseviin. Korvahuuhtelu ei ole kiireellisyyslistan kärjessä, koska kenenkään henki ole vaarassa. Asiakkaan näkökulmasta on toisaalta hyvinkin ikävää, jos korva on monta päivää lukossa, Lehtinen pohtii.

Farma Beautyn palveluvalikoimaa ollaan Lehtisen mukaan ensi vuonna laajentamassa erilaisiin mittauksiin. Liikkeeseen on hankittu jo mittauslaite, jolla pystytään mittaamaan esimerkiksi d-vitamiini- ja ferritiiniarvoja. Elimistön varastoraudan määrästä kertovasta ferritiiniarvosta on tullut terveystietoisten ihmisten keskuudessa uusi trendi.

– Sen on kyllä huomannut, että ferritiiniarvot kiinnostavat ihmisiä nyt todella paljon ja moni asiakas on jo kysynyt, milloin voi varata ajan mittaukseen, Nyman sanoo.

Korvahuuhteluun kahdessa viikossa



Kaarinan johtavan ylilääkärin Antti Sandénin mukaan terveyskeskuksen työntekijöillä on ollut tänä syksynä paljon poissaoloja, jonka takia ruuhkia on päässyt syntymään.

– Vastaamme pääsääntöisesti kiireettömiin puheluihin saman päivän aikana, mutta poissaolot voivat vaikuttaa valitettavasti tähän.

Kiireettömät lääkäriajat menevät Kaarinan terveyskeskuksessa tällä hetkellä 19 päivän päähän ja hoitajien vastaanottoajat 15 päivän päähän. Ajat annetaan hoidontarpeen arvion perusteella.

– Korvahuuhteluun pääsee noin parin viikon sisällä ja tikkien poistoon tarpeen mukaan, Sandén sanoo.

Terveyskeskuksen puhelinjärjestelmää uudistettiin joulukuussa siten, ettei päivystysaikaa varatessa voi valita takaisinsoittomahdollisuutta, vaan asiakkaan on odotettava linjalla, kunnes puheluun vastataan. Kiireetöntä aikaa varatessa takaisinsoitto on yhä käytössä.