MLL Piikkiön perhekahvila siirtyy Nuppulasta nuokkarille: “Parempi kuin ei mitään”

0
MLL Piikkiö joutui lähtemään Nuppulan tiloista, koska kaupunki tarvitsi tilat varhaiskasvatuksen käyttöön.

Kaarina-lehdessä uutisoitiin keskiviikkona (21.12.), että Mannerheimin lastensuojeluliiton Piikkiön yhdistys jää ilman pysyvää toimitilaa, koska Nuppulan tilat tarvitaan kevätkaudeksi varhaiskasvatuksen käyttöön. Yhdistyksen puheenjohtaja Tuulia Merivuori-Marisa sanoi haastattelussa tilaongelman varjostavan yhdistyksen tulevaisuutta.

Yhdistyksen puheenjohtajan kommentit aiheuttivat hämmennystä Kaarinan kaupungin edustajissa. Kaupunki on ollut siinä käsityksessä, että yhdistyksen toiminta siirtyy Piikkiön nuorisotiloihin.

Asiasta on sovittu joulukuussa pidetyssä kokouksessa, jossa olivat paikalla muun muassa kaupunginjohtaja Harri Virta, hallintojohtaja Päivi Antola, hyvinvointikoordinaattori Hanna Inkeroinen ja kaksi yhdistyksen edustajaa. Kaarina-lehti on nähnyt kokouksen muistion.

Piikkiön nuorisotila on yhdistyksen käytettävissä kaikkina arkipäivinä aamupäivisin sekä maanantaisin koko päivän. Kaupunki on sitoutunut siihen, että tilat siivotaan aina nuokkari-iltojen jälkeen. MLL Piikkiö on edellyttänyt, että tilojen on oltava puhtaat ja turvalliset pienille lapsille.

– Asioista sovittiin palaverissa hyvässä hengessä. Jäimme siihen käsitykseen, että myös MLL Piikkiössä oltiin tyytyväisiä ratkaisuun, hallintojohtaja Päivi Antola kommentoi.

Tilaongelma varjostanut toimintaa

Kokouksessa paikalla ollut MLL Piikkiön edustaja Katariina Aalto vahvistaa, että Nuppulassa pyörineen perhekahvilan toiminta siirtyy tammikuussa nuokkarin tiloihin. MLL Piikkiö aikoo järjestää tiloissa perhekahvilaa tiistaiaamuisin.

Yhdistys ei järjestä tällä hetkellä muuta viikoittaista toimintaa. Tämä on johtunut tilaongelmasta: uutta toimintaa ei olla uskallettu aloittaa, koska toiminnan jatkumisesta ei ole ollut varmuutta.

– Henkilökohtaisesti en voi sanoa, että olisin kauhean tyytyväinen ratkaisuun. Meidän toimintamme kannalta olisi ollut parempi, että olisimme saaneet pitää Nuppulan tilan. Toki ymmärrän, että kaupunki tarvitsee tiloja omaan käyttöön, ja on nuorisotila parempi vaihtoehto kuin olla kokonaan ilman tilaa. Mietin silti, miksi emme voisi käyttää Nuppulan tilaa iltaisin, jolloin eskari ei sitä tarvitse, Aalto muotoilee.

Tämä mahdollistaisi toiminnan järjestämisen myös niille lapsiperheille, joissa vanhemmat ovat päivisin töissä. Myös vapaaehtoisia ohjaajia olisi yhdistyksen kokemusten mukaan helpompi aktivoida ilta-aikaan järjestettävään toimintaan.