Kaarinan suurimmat tulot keskittyivät viime vuonna Nummi-Ylioppilaskylä-postinumeron asukkaille eli esimerkiksi Kultanummen ja Kauselan alueille. Postinumeroalueella 20540 asuvien mediaanitulo oli 36 200 euroa.
Myös Kuusiston postinumeroalueella asuvien mediaanitulot nousivat lähes 36 000 euroon.
Matalin tulotaso osuu Kaarinan keskustan postinumeroalueelle, jossa mediaanitulot jäivät alle 29 000 euron.
Suomalaisten mediaanitulot olivat vuonna 2021 noin 26 900 euroa, veronalaiset mediaanitulot 26 600 euroa.
Tiedot selviävät Verohallinnon torstaina julkaisemista viime vuoden postinumerokohtaisista verotilastoista.
VARSINAIS-SUOMEN suurituloisin postinumeroalue löytyy Liedosta. Vanhalinnan alueella tulojen mediaani oli 36 783 euroa vuonna 2021. Lähes samaan mediaanituloon ylsivät myös Littoisten alue Liedossa, Nummi-Ylioppilaskylän alue Kaarinan puolella ja Kuusiston alue Kaarinassa.
Kärkialueille on yhteistä, että suuri osa alueen tulonsaajista on palkansaajia. Jos taas yksittäisen postinumeroalueen asukkaista enemmistö on esimerkiksi eläkkeensaajia, se tarkoittaa yleensä matalampaa kokonaistulotasoa.
NÄIN LUET TIETOJA
- Käytämme tulotason määrittelyssä mediaanituloa, joka tarkoittaa lukujoukon keskimmäistä arvoa.
- Mediaani on siis suuruusjärjestykseen lajitellun jakauman keskimmäinen arvo.
- Tulojen keskiarvo antaisi usein vääristyneen kuvan postinumeroalueen tulotasosta. Joidenkin alueiden muutamat huipputuloiset veronmaksajat saattavat nostaa alueen keskiarvon huomattavan korkealle.
- Verottaja julkaisee tiedot postinumeroalueittain. Postinumeroalueet eivät aina noudata kuntarajoja.
- Osa tiedoista on piilotettu, jos tarkasteluryhmä on alle viiden henkilön kokoinen tai tietoja ei muuten löydy.
VUONNA 2021 suomalaiset saivat palkkatuloja 97,1 miljardia, työttömyysetuuksia 4,6 miljardia ja eläketuloja 34,3 miljardia, kertoo Verohallinto torstaina.
Jos tarkastellaan palkka- ja eläketulon muutoksia vuosina 2014–2021, sekä palkat että eläkkeet ovat kasvaneet euromääräisesti kaikkialla Suomessa. Uudenmaan palkkasumma on kuitenkin kasvanut tänä aikana lähes 25 prosenttia, kun taas Etelä-Savon vain noin 6 prosenttia.
Vuosina 2014–2021 palkkatuloa saaneiden henkilöiden lukumäärä on pienentynyt useassa maakunnassa. Eläketuloa saaneiden henkilöiden määrä on samana aikana noussut kaikissa maakunnissa.
VUONNA 2021 pääomatuloverojen määrä oli ennätyksellisen korkea 4,4 miljardia. Lisäystä edeltävään vuoteen oli 43 prosenttia. Noin 55 prosenttia Suomen pääomatuloveroista tuli Helsingin, Tampereen ja Turun seutukuntien verovelvollisilta.