Tosin harmia on aiheuttanut se, että investointi on epäoikeudenmukainen. Piikkiöön ja Littoisiin pitää saada hienot skeittirampit myös.
Jos ei siis Kaarinalla satu jatkossa olemaan varaa rakentaa jokaista temppurataa, hallia ja puistoa kolmeen kertaan eri puolille kaupunkia, sijoitetaan ne peltojen keskelle kanta-Kaarinan, Piikkiön ja Littoisten risteyskohtaan, niin kaikkia kuntalaisia palvellaan yhtä huonosti. Mieluiten jätetään kokonaan rakentamatta, ettei kenellekään tule paha mieli.
Muuten, Piikkiöllä on paljon hienompi kirkko kuin kanta-Kaarinalla. Keskiaikaisia kivikirkkoja ei enää saa, joten Kaarinan ja Piikkiön välisen tasapuolisuuden vuoksi revitään Piikkiön kirkko alas ja laitetaan sen tilalle 1980-luvun tiilikuutio.
Kesällä Harvaluodon rantaan on saatava oikeudenmukaisuuden vuoksi vaihtoehtoista ohjelmaa, kun kanta-Kaarinassa on Saaristo (Open). Piikkiön festari olisi nimeltään Luoto (Oppilaan). Apulannan sijaan paikalle tulisi yhtye nimeltä Tukisonta.
Epäreilua on myös, että Littoisissa on järvenrantaa, kun kanta-Kaarinassa ja Piikkiössä on merta. Kaivinkoneet esiin. Kumpikohan olisi parempi, kaivaa merenlahtea Littoisiin saakka vai perustaa Kanta-Kaarinaan ja Piikkiöön omat järvet?