Piikkiön Makarlasta on tulossa myyntiin 11 ja Vairiosta viisi omakotitonttia. Littoisista Paltan asemakaava-alueelta kaupunki omistaa kaikkiaan 67 omakotitonttia. Näistä ensimmäisenä myyntiin valmistuu alueen pohjoisosassa sijaitseva Paltanhuippu.
Kaupunki on pyytänyt alueiden hintatasosta ulkopuolisen arvion, jonka mukaan Makarlassa tonttien markkina-arvo on 25–35 euroa neliöltä, Vairion alueella 45–60 euroa ja Paltan alueella noin 40–60 euroa neliöltä.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina uusien omakotitonttien hinnoittelun. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupunki asettaa vuokralle omakotitontteja Piikkiön Pontelan alueelta sekä Piispanristiltä. Tonttien vuokraprosentti on 5 % maanhinnasta.
Kaarinan kaupungilla on tällä hetkellä tarjolla omakotirakentajille vain kolme vuokratonttia. Asunto- ja maapoliittiseen ohjelmaan kirjattiin tänä vuonna tavoite vuokratonttien tarjonnan lisäämisestä.