– Totta kai on perinteistä tekniikan harjoittelua yksi nollaa vastaan eli ilman vastustajaa, ja sitä pitääkin olla. Toisaalta kyllä monessa paikassa harjoitellaan pelaamalla, niin että mukana on tilanteen lukeminen tai valinta. Jos pelissä haluaa nähdä muutoksia, harjoittelun on oltava pelinkaltaista, huomauttaa Ura Basketin juniorivalmentaja Petka Lehtinen.
Lehtinen on myös nuorten koripallomaajoukkuevalmentaja ja valmentajakouluttaja, ja opiskelee lajia jatkuvasti, paljolti opintomatkoilla Euroopassa.
Pientenkin on tehtävä päätöksiä
Palloilulajien valmennus on Petka Lehtisen mukaan mennyt yhä enemmän pienpeleihin. Päätöksentekoa tulee enemmän, pallokosketuksia samaten. Enää ei ajatella, että on vain yksi totuus.
– Heittoharjoittelu oli ennen toistoja. Silloin ei ole väliä, miten pallo otettiin kiinni, tulos oli ainoa, joka ratkaisi. Jos tehtiin tekniikkaa, kaikkien piti heittää millilleen samalla tavalla. Nykyään sallitaan enemmän oma käsiala. Jo ihan pienillekin pelaajille on tullut mukaan päätöksenteko: heitänkö vai ajanko korille.
Taitojen oppimisen nykykäsitys eroaa vanhasta ja perinteisestä. Muutos pohjautuu oppimiskäsityksen muutokseen. Ennen ajateltiin, että valmentaja opettaa ja pelaaja oppii. Nykyään oppilaan oletetaan olevan aktiivinen oppimistapahtumassa.
Toinen muutos on, että vaikka samanlaisella toistamisella on roolinsa, vaihtelua pitää olla.
Mukaudu muuttuviin olosuhteisiin
Taitovalmennuksessa puhutaan kohinasta: häiriötekijöistä ja muuttuvista olosuhteista suorituksen aikana.
– Oleellista on pystyä mukautumaan erilaisiin olosuhteisiin, kuvaa Petka Lehtinen.
– Esimerkiksi koripallossa pitää keskittyä muuhunkin kuin esimerkiksi itse heittosuoritukseen. Tila on rajoitettu tai aika on rajoitettu, sekin tuo vaihtelua ja vaatii mukautumiskykyä.
Valmentaja luonnollisesti antaa palautetta suorituksista, mutta se, miten, millä tavalla, miten paljon ja milloin annetaan, on merkittävä valinta. Valmentajan perisynti kun usein on täyttää harjoitustapahtuma puheellaan.
Jätä muistijälki
Olosuhteet määrittävät palautteen annon, samoin valmentajien määrä, miettii Petka Lehtinen.
– Taitojen oppimisen alkuvaiheessa palaute on runsaampaa, ja sitten se harvenee. Kaikissa vaiheissa olisi hyvä, jos palaute ei olisi vain sanallista, vaan pelaaja pääsee näkemään videolta oman suorituksen. Sanallinen palaute saisi mielellään olla kyselevää palautetta. Pistetään pelaaja miettimään.
Lehtisen suositus on, että palautetta annetaan noin joka viidennestä suorituksesta, optimissaan 5–10 sekuntia suorituksen jälkeen – ei siis heti, jotta pelaajalle ehtii rakentua muistijälki.
Edelleen pätee vanha totuus toistojen määrästä, mutta annostelu on ratkaisevaa, kun haetaan taidon oppimista. Lehtisen mukaan on paras jakaa 200 potkua tai heittoa vaikka viidelle harjoituskerralle. Silloin joutuu käymään läpi ajatteluprosessin asiasta uudestaan ja uudestaan, samoin keskittymisen.
– Jos tekee samaa asiaa kaksisataa kertaa peräkkäin, niin se on aivotonta toistamista, mutta kun pilkotaan pienempiin osiin, pelaajan täytyy uudestaan ja uudestaan keskittyä asiaan, kuten suorituksen rytmiin. Esimerkiksi koripallossa heittäminen ja heittämisen osaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jälkimmäiseen liittyy päätöksen tekoa.
