KaaPon naisten edustusjoukkuetta viime kaudella valmentanut ja rasismikohun keskelle syys-lokakuussa ajautunut jalkapallovalmentaja Tero Forssin kolmen ottelun toimitsijakielto on peruttu. Asiasta päätti vuoden alussa Palloliiton kurinpitovaliokunta, joka totesi, ettei Forssin toimitsijakiellolle ollut perusteita, kuunneltuaan uudelleen asianomaisia sekä lisätodistajia.
KaaPo ehti kuitenkin lokakuussa erottaa Forssin jupakan takia. Vaikka KaaPon puheenjohtaja Olli Tuominen on tietoinen uusimmista käänteistä, ei Forssin palaaminen seuran valmennukseen ole ainakaan tällä hetkellä ajankohtaista.
– Olemme tietoisia uudesta päätöksestä ja keskusteluyhteys Teron kanssa on ollut yllä koko ajan. Hänellä on kuitenkin jo valmentajasopimus toisen seuran kanssa, joten valmentaminen KaaPossa ei ole ajankohtaista, Tuominen kommentoi.
Maskun Palloseura julkaisi viime viikolla, että sekä KaaPon miesten edustusjoukkueesta kesällä lähtöpassit saanut Pasi Läpinen että lokakuussa irtisanottu Forss muodostavat ensi kaudella seuran miesten edustusjoukkueen valmennuskaksikon.
Banaaninsyöjä olikin valmentaja
Syksyinen rasismikohu sai alkunsa, kun KaaPon ja TKT:n välisen ottelun erotuomari kertoi loppuraportissaan Forssin kutsuneen pelin jälkeen tätä ”banaaninsyöjäksi”. Asia eteni kurinpitovaliokunnan käsittelyyn.
Forss valitti Palloliiton toimitsijakieltopäätöksestä, ja joulukuussa kurinpitovaliokunta kuuli uudelleen sekä Forssia että paikalla olleita todistajia, ja näiden näkemysten perusteella tuomio kumottiin.
Perusteena tuomion kumoamiselle oli Forssin ja useiden todistajien näkemys, että hän osoitti huutonsa erotuomarin sijaan apuvalmentajalleen. Termi viittasi valmentajan taipumukseen syödä usein banaaneja tai muita välipaloja terveydentilansa takia. Kyseessä oli siis Forssin ja paikalla olleiden todistajien näkemyksen mukaan sisäpiirivitsi, ei rasistinen ilmaus.
Ensimmäisenä Palloliiton ratkaisusta kertoi Turun Sanomat.