Kaarinan seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n hallinnon epäselvyyksiä käsitellään jälleen oikeudessa. Yhdistyksen aiempaa puheenjohtajaa, Marco-Mihail Iljiniä, syytetään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kavalluksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, väärennöksistä sekä rekisterimerkintärikoksesta.
Syyttäjä vaatii Iljinille ehdollista vankeusrangaistusta.
Iljin oli siirtänyt yhdistyksen tililtä itselleen varoja yhteensä 10 850 euroa. Niitä oli nostettu 50–1470 euron suuruisina erinä. Selitteiden mukaan kyseessä oli työkorvauksia ja matkakuluja.
Syyttäjän mukaan Iljin oli myös valmistanut vääriä asiakirjoja käytettäviksi harhauttavina todisteina. Niistä löytyy allekirjoituksia, joita kyseiset henkilöt eivät ole allekirjoittaneet. Näiden asiakirjojen avulla Iljin esimerkiksi keskitti vallan yhdistyksessä itselleen ja lähipiirilleen. Myös yhdistyksen kirjanpito on laiminlyöty niin, että sitä ei voi tarkastaa.
Iljin kiistää kaikki syytteet. Hän myöntää, että ei osannut kirjanpitoa kunnolla mutta koki vain jatkaneensa yhdistyksen aiempaa käytäntöä. Hänen mielestään työ- ja matkakorvauksista oli sovittu yhdistyksen hallituksen kesken. Väärennettyjen allekirjoitusten hän katsoi olleen sähköisiä allekirjoituksia, joissa nimi on yhteisestä sopimuksesta skannattu paikoilleen. Lisäksi vastaajana pitäisi hänestä olla yhdistys, ei hän.
Yhdistyksen asioita on setvitty oikeudessa myös aiemmin. Aiemmin on mitätöity esimerkiksi Iljinin Patentti- ja rekisterihallitukselle ilmoittamat yhdistyksen sääntömuutokset.
Syytteessä olevat teot tehtiin vuosina 2015–2020. Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa asiasta päätöksensä 27.2.