
”Pelästyin ihan kauheesti”, päivitteli eräs keskustelija Facebookissa Kaarinalaiset-ryhmässä. ”Mä meinasin, että kuka ulkona alkoi riehua ja välkyttää valoja”, kommentoi toinen. ”Mä säikähdin niinki paljon et aattelin et nyt se naapurimaa jysäytti tännekin”, kertoi kolmas.
Kovin pitkästä ukkoskuurosta ei lukijoiden havaintojen mukaan ollut, mutta sitäkin äänekkäämmästä. Välähdyksiä oli muutama. Littoisista ja Piikkiön keskustasta kommentoitiin, että siellä ukkosia ei ollut koettu, mutta Harvaluodossa oli havaintoja. Salamat näkyivät myös niitä seuraavilla verkkosivustoilla.
– Pienen pieni kuuropilvi näyttäisi sinä yönä menneen Kaarinan yli. Se on sitten räpsäissyt, kommentoi päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen Ilmatieteen laitokselta tutkailtuaan laitoksen ohjelmia.
Tuovisen mukaan talviukkoset ovat harvinaisia, mutta joka talvi niitä jossain päin Suomea koetaan. Niitä voi syntyä esimerkiksi lauhalla kelillä, kuten nyt Kaarinassa, tai lumipyryssä. Myös lentokone voi pakkaskelissä saada kuuropilven purkamaan energiansa.
– Talviukkoset ovat yleensä yksittäisiä ja heikkoja, kuuropilvet jäävät pieniksi ja mataliksi. Pilven yläreuna jää johonkin kahteen kilometriin, kun kesällä ne voivat nousta kymmeneen tai jopa viiteentoista kilometriin.
Viime viikkojen lauha ja harmaa sää Kaarinassa on harmittanut monia, mutta lämmin keli ei ole Tuovisen mukaan mitenkään poikkeuksellista tammikuussa.
– Sen sijaan tammikuu on ollut merkillepantavan sateinen.
Hän ei kehota vielä pakkaamaan suksia pois. Helmi- ja maaliskuussa voidaan nähdä yhä lumisia pakkaspäiviä.