Mielipitei: Hävikkiruokaa jaetaan maapallon hyväksi, ei vain varattomille

0

Kaarina-lehden 11.1.2023 Tyrskähdyksissä nimimerkki ”Vihainen” ehdotti kukkaron paksuuden tarkistusta henkilöiltä, jotka tulevat ruokajakoihin ruokaa noutamaan. Hän ei mainitse, mitä ruokajakoa tarkoittaa, mutta vastaan Punaisen Ristin koulujen ylijäämäruuan jaon puolesta.

Edelläkävijöinä Kaarinan kaupungin virkamiehet pohtivat jo 2017, mitä tehdä koulujen ruokailusta yli jäävälle ruualle, jotta se ei päätyisi biojäteastioihin.

Koulujen valmistuskeittiöissä yritetään päivittäin valmistaa ruokaa juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Jokaisella oppilaallahan on oikeus kouluruokaan. Vaikka valmistettavien aterioiden määrät perustuvat tiukasti oppilasmääriin ja kokemukseen, ruokaa usein jää yli. Harvoin menee aivan tasan. Poissaolot, ruokailutottumukset ja lasten mieltymykset aiheuttavat sen, että ruokaa jää enemmän tai vähemmän.

Koska koulujen henkilökunnan työtahti juuri tuohon aikaan päivästä, heti ruokailun päätyttyä, on kiireinen, kaupunki kysyi Punaisen Ristin Kaarinan osaston mahdollisuuksia tulla avuksi. Kaarinan osaston vapaaehtoiset ottivat kopin vastaan. Niinpä tänä päivänä viiden koulun ruokailusta yli jäävä ruoka voidaan jakaa eteenpäin yhteistyössä koulujen ruokahuollosta vastaavan henkilöstön kanssa. Säädökset sitovat jakoajan tiukasti koulujen ruokailuaikoihin. Tästä taas seuraa se, että asiakkaina ovat henkilöt, jotka voivat tuohon aikaan ruokaa noutaa.

Koska jako tapahtuu koulupäivittäin, tarvitsemme jatkuvasti uusia vapaaehtoisia jakajaryhmiin. Jokainen jakoon osallistuva voi itse valita vuoronsa.

Kyse ei siis ole varattomille erityisesti kohdistetusta ruoka-avusta vaan tavoitteesta vähentää ruokahävikkiä, isossa kuvassa pelastaa maapalloa. Tervetuloa nimimerkki ”Vihainen” tekemään arjen ilmastotekoja maapallomme pelastamiseksi. Jokainen pienikin teko on tarpeen. Vanhan sanonnan mukaan kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kun jokainen tekee jotakin, kaikki tulee tehdyksi. 

Marja-Helena Salmio

Ruokajaon koordinaattori

SPR, Kaarinan osasto