Häh: Miksi sote-henkilöstön aterian hinta tuplaantui Varhaan siirtymisen myötä?

0
Kaarinan kaupungin sote-työntekijöillä on ollut mahdollisuus ruokailla 5,40 euron hintaan. Vuoden alussa sote-henkilöstön aterian hinta nousi 10 euroon. Arkistokuva Eero Saarikoski/TS.

Viime viikon Kaarina-lehdessä julkaistiin Tyrskähdys, jossa ihmeteltiin, miksi Kaarinan terveyskeskuksen työntekijöiden aterian hinta on tuplaantunut Varhaan siirtymisen jälkeen.

Tähän asti Kaarinan kaupungin sote-työntekijöillä on ollut mahdollisuus ruokailla 5,40 euron hintaan kaupungin eri toimipisteissä. Vuoden alussa sote-henkilöstön aterian hinta nousi 10 euroon.

Kaarinan palvelupäällikkö Heidi Pajun puhelin on soinut hinnankorotuksen takia tiuhaan. Hän kertoo, ettei Kaarinan kaupunki enää vastaa sote-henkilöstön ruokailun järjestämisestä, vaan palvelusta vastaa Kaarea.

Mistä hinnankorotuksessa on kyse, ruokapalveluiden toimialajohtaja Sari Markkola-Niemi Kaareasta ?

– Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on valmisteltu muun muassa lounasetua koskevia henkilöstöetuuksia syksystä lähtien, ja aluehallitus on päättänyt niistä kokouksessaan 20.12.2022. Päätöksen pohjalta Varha käynnistää kilpailutuksen toteutuksesta, joka on vielä kesken. Tämän jälkeen Varha pystyy tarjoamaan henkilöstölleen lounasetua, jota voi halutessaan hyödyntää henkilöstöateriaa maksaessa.

– Varhan käynnistymisvaiheessa olemme Kaarealla yhtenäistäneet henkilöstölounaiden hinnat, eikä Varha tällä hetkellä subventoi (tue) henkilöstöaterioita, Markkola-Niemi selittää.

Kaarinan sote-henkilöstöllä on ollut mahdollisuus ruokailla pääterveysasemalla, Hovirinnan palvelukeskuksessa ja Värttinässä. Piikkiön terveysasemalle ruokaa on toimitettu tilauksesta. Toimittaako Kaarea ruuat jatkossa näihin kaikkiin paikkoihin?

– Kyllä.