Vaihtoehtoina ovat yleensä nykyisen talon purkaminen ja uuden talon rakentaminen tai nykyisen talon peruskorjaaminen uuden talon veroiseksi. Tämä ajattelutapa johtaa niin suuriin muutoksiin vanhassa talossa, että peruskorjaamisen kustannukset karkaavat käsistä. Peruskorjaamisesta ei tule varteen otettavaa vaihtoehtoa.
Eikö voida korjata vain se, mikä talossa on vialla? Kenenkään rahat eivät riitä siihen, että ainoa keino ratkaista talossa olevia ongelmia on purkaa koko talo.
Rakennettaessa sitoutuu taloon raaka-aineita ja energiaa. Materiaalien valmistamisesta ja rakennustyöstä aiheutuu päästöjä. Nämä pääosin menetetään, jos talo puretaan. Uuden talon vanhaa parempi energiatehokkuus korvaa vasta usean vuosikymmenen kuluessa päästöt, jotka syntyvät vanhan talon purkamisesta ja uuden talon rakentamisesta.
Jokaisen aikakauden rakennuksilla on oikeus olla osa yhteistä rakennettua ympäristöämme. Mitään aikakautta ei voi noin vain pyyhkiä pois. Modernin ajan talojen rakennustaiteellista ja kulttuurihistoriallista arvoa on selvitetty vasta vähän. Nyt purettavilla kouluilla on ollut merkittävä osa hyvinvointivaltiota rakennettaessa.
Modernin ajan rakennusten purkuaaltoa kritisoivaa ajattelua on sirpaleisena eri puolilla. Se ei vaikuta vielä päätöksenteon valtavirtaan. Tutkimushankkeita on käynnissä korkeakouluissa. Esimerkiksi Riisuttu runko -tutkimuksessa selvitetään rakennuksen rungon hyödyntämistä uuden talon osana, vaikka vanhan talon muut osat puretaan. Kaarinassa on tästä Piispantorni hyvä toteutettu esimerkki.
Olemassa olevan talon hyödyntämisen, hyvän kunnossapidon ja vikojen korjaamisen tulee olla aina lähtökohtana. Purkamisen pitää olla vain äärimmäinen teko.
Pasi Aromäki
Arkkitehti
