Varhan eli Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja Kaarinan kaupungin välillä solmittiin juuri ennen vuodenvaihdetta sopimus tietojärjestelmien eli ict-palvelujen ostamisesta Kaarinalta. Varhan oma ict-valmistelu ei edennyt tarpeeksi nopeasti, eikä Varha pystynyt ottamaan vuoden alussa kontolleen kaikkia kaarinalaisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen tietojärjestelmiä.
Kaarinan kaupunki hoitaa siis vielä jonkin aikaa kaupungilta Varhalle siirtyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen sähköposteja, palvelimia ja tietojärjestelmiä sekä laskuttaa niistä Varhaa.
– Kunkin kuun lopussa aina tarkistetaan tilanne, eli kuinka paljon vielä on Kaarinan ict-puolella esimerkiksi Varhan työntekijöiden tunnuksia. Sitä mukaa kun Varha ottaa asioita vastuulleen, hiipuvat meidän veloittamamme maksutkin, selittää Kaarinan tietohallintojohtaja Kari Hölsö.
Kaarinan terveydenhuollon Lifecare-palvelin siirtyy näillä näkymin Varhan puolelle vasta huhtikuussa. Suurin osa terveydenhuollon käyttäjistä tarvinnee Kaarinan työasemaa huhtikuun loppuun. Sosiaalipuolella ict-työtä on vähemmän, ja palvelimet saattavat siirtyä jo aiemmin.
Varha solmi vastaavat sopimukset myös muiden kuntien kanssa. Väliaikaisjärjestelyä varten ei laadittu yhtenäisiä maksuperiaatteita, sillä eri kuntien ict-töitä ei pystytty rinnastamaan keskenään. Sopimuksen perusperiaatteena on, että Varha korvaa kunnille kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat Varhan tarvitsemien ict-palveluiden tuottamisesta.
Hölsö arvioi, että Varhalle on vuoden alussa Kaarinasta lähdössä kymmenientuhansien eurojen lasku kuussa.
Säästöä edessä
Kun sosiaali- ja terveyspalvelujen ict-toiminnat katoavat lopullisesti Kaarinan kaupungin vastuulta, kaupungin tietohallinnolta häviää merkittävä osa töistä. Onkohan 11-jäsenisessä työyhteisössä edessä irtisanomisia?
Todennäköisesti ei. Tähän ratkaisuun tähtää ainakin Kari Hölsö. Kaarinan tietohallinto on pitkään joutunut työskentelemään liian pienin resurssein ja palveluita on jouduttu ostamaan ulkoa.
Hölsön laskelmien mukaan tietohallinnon työmäärä on vähentymässä sote-muutoksen myötä 2,4 henkilötyövuotta, mutta vapautuvalle henkilötyölle on löydetty henkilöstökustannuksia suurempi tuottavuushyöty.
– Nyt pääsemme viimeinkin tekemään kaiken sen, mitä ei kerta kaikkiaan ole ehditty, ja lisäksi saamme säästöä ulkoa ostetuista palveluista.
Esimerkiksi Kaarinan vesilaitoksella ja kiinteistöpalveluissa saadaan kipeästi kaivatut järjestelmäpäivitykset. Ylipäätään kaupungin teknisten palveluiden sekä kaavoituksen työntekijöille on luvassa työkuorman vähenemistä, kun kaupungin tietohallinto ryhtyy vastaamaan informaatioteknologisista töistä, joiden hoitaminen on pitkään kaatunut muiden niskaan.