Timo Virkkula palaa radiojuontajaksi – Ura Basket jälleen vailla toiminnanjohtajaa

0
Timo Virkkula Kaarina-talossa. Arkistokuva Jori Liimatainen/TS.

Koripalloseura Ura Basketin toiminnanjohtana työskennellyt Timo Virkkula palaa takaisin radiojuontajaksi Iskelmän taajudelle. Virkkulan paluusta radioon uutisoi ensimmäisenä Iltalehti .

Ura Basket tiedotti Virkkulan lähdöstä juuri ennen vuodenvaihdetta. Seuran toiminnanjohtajat ovat vaihtuneet tiuhaan. Virkkula ehti toimia Ura Basketin toiminnanjohtajana reilut pari vuotta.

Kaarina-lehti tavoitti Timo Virkkulan tiistaina juuri, kun hän oli aloittamassa ensimmäistä radiolähetystään. Hänen mukaansa ratkaisuun vaikutti Ura Basketin ilmoitus lomautuksista.

– Tarvitsin itselleni talveksi jotakin töitä. Kun tutkailin erilaisia vaihtoehtoja, minulle tarjottiin toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta Iskelmältä. Ratkaisuni antaa myös seuran hallitukselle rauhassa aikaa pohtia, miten tästä eteenpäin, Virkkula avaa lähtönsä syitä.

Koripalloa hän aikoo jatkaa harrastuksena joukkueenjohtajan ja erotuomarin rooleissa.

Kaarinassa asuva Timo Virkkula toimi aikoinaan Iskelmän aamujuontajana. Hän siirtyi kanavalta pois kymmenen vuotta sitten. Nyt hän palaa kanavalle juontamaan keskipäivän lähetystä.

– Lapseni olivat silloin pieniä. Vähensin silloin merkittävästi työntekoa, jotta sain olla enemmän kotona, hän kertoo.

Kaarinassa Virkkula on ollut myös mukana kunnallispolitiikassa. Edelliskaudella hän toimi SDP:n edustajana kaupunginvaltuustossa. Nykyisin hän on jäsenenä sivistyslautakunnassa.