
Kaarinan Uran ja Piikkiön Kehityksen yleisurheilijat ovat tehneet paljon upeita ennätyksiä, mutta mitkä ovat niistä kaikkein kovimmat suoritukset? Tässä esitellään yksi ehdotus parhaiden tulosten luettelosta.
Artikkeliin on valittu tulokset ainoastaan sillä perusteella, kuinka korkealla ne ovat Suomen kaikkien aikojen tilastossa tammikuussa 2023. Kilpailijamäärät vaihtelevat tietysti lajeittain, mutta tässä yhteydessä ei oteta kantaa siihen, kuinka helppoa tai vaikeaa eri lajien tilastoissa on menestyä.
Tietolähteenä on käytetty Tilastopaja Oy:n tietokantaa. Arviointiin on otettu suoritushetkellä Kaarinan Uraa ja Piikkiön Kehitystä edustaneiden henkilöiden tuloksia tavallisimmista ulkoratojen yleisurheilulajeista.
Kaarinan Uran korkeushyppääjätähti ja kovat heittäjät
Oheisessa taulukossa ovat kymmenen Suomen kaikkien aikojen tilastossa korkeimmalle sijoittuvaa Kaarinan Uran yleisurheilutulosta. Heittolajit hallitsevat tulosluetteloa selvästi. Naisten korkeushypyn ja miesten maratonin lisäksi taulukossa on kahdeksan heittolajien suoritusta.
Kärkipaikalla on vuoden 1994 korkeushypyn Suomen mestari Kaisa Lehtonen. Hän voitti Kalevan kisoista lisäksi kolme hopeaa ja yhden pronssin. Sisäratojen SM-kisoista saaliiksi tuli yksi hopeamitali. Lehtonen menestyi myös heittolajeissa ja oli esimerkiksi Suomen 20:nneksi paras naisten kuulantyöntäjä vuonna 1985. Hän edusti Suomea useissa maaotteluissa korkeushypyssä.
Maratonista olisi tullut useasti SM-mitaleita
Kalevi Lehtosella on komea sarja heittolajien tuloksia. Hän on voittanut sisäratojen Suomen mestaruuskisoista kaksi hopeaa ja yhden pronssin kuulantyönnöstä. Kiekonheitossa hän on sijalla 295 Suomen kaikkien aikojen tilastossa ja moukarinheitossakin sijalla 629. Kuulantyönnön ennätyksellä 18,41 olisi muuten voitettu Suomen mestaruus kolmesti viimeisen neljän vuoden aikana.
Ari Suomen maratonennätys on 2.24.40. Tällä ajalla olisi saatu maratonin SM-mitali joka kerta vuodesta 2010 saakka ja usein väri olisi ollut kultainen. Ari Suomi teki ennätyksensä vuonna 1993.
Janette Kaukosen keihäskaari on uusin taulukon suorituksista. Tuloksella 40,78 otettiin viides tila vuoden 2019 Pihtiputaan Keihäskarnevaalien 22-vuotiaiden sarjassa.
Pentti Pahlmanilta löytyy reilusti yli 40 metrin kiekkotuloksia 1960-luvun alusta 1970-luvun puoliväliin asti. Hän on lisäksi kuulantyönnössä Suomen tilaston sijalla 710.
Mika Salonen on Suomen 278:nneksi paras moukarimies kautta aikojen. Eilo Virtasen saman lajin ennätyksellä on ikää pian jo 60 vuotta, mutta se on silti edelleen sijalla 585 Suomen kaikkien aikojen tilastossa.
Yli 15-vuotiaiden sarjojen SM-mitaleita ovat voittaneet myös Ilari Hiltunen (korkeushyppy ja kolmiloikka), Pekka Antikainen (1 500 m, 3 000 m ja sisäratojen 1 500 m) sekä Samuel Salonen (keihäänheitto).
Maan kuudenneksi paras vuonna 1935
Kaarinan Ura on aloittanut toimintansa vuonna 1932. Yli 90 vuoden historiaan mahtuu suuri joukko menestyneitä yleisurheilijoita. Esimerkiksi Esko Hakala menestyi monessa lajissa, ja hän oli Suomen 36:nneksi paras kymmenottelija vuonna 1960. Seppo Haavisto edusti Kaarinan Uraa vuosina 1956–1960, ja hän voitti muun muassa sisäratojen SM-hopeaa kolmiloikassa vuonna 1966 Lahden Sammon urheilijana.
Uran yleisurheilijoista löytyy tilastomerkintöjä jopa lähes vuosisadan takaa. Einar Tuomisen 400 metrin aitojen aika 57,8 oli maan kuudenneksi paras vuonna 1935. Oiva Oksa oli vuoden 1932 Suomen tilaston kahdestoista 10 000 metrin ajallaan 32.44,8. Edellä olivat esimerkiksi juoksijalegendat Paavo Nurmi ja Volmari Iso-Hollo. Hjalmar Berglund hyppäsi seivästä 347 jo vuonna 1924.
Piikkiön Kehityksen tilastokärjessä kovatasoinen naisviisikko
Piikkiön Kehitys juhli täyttä vuosisataa viime vuonna. Seurasta on tullut vuosien saatossa suuri joukko poikkeuksellisia yleisurheilijoita, joista muutamia esitellään tässä kirjoituksessa.
Henna Takkinen voitti sekä ulko- että sisäratojen keihäänheiton Suomen mestaruuden 19-vuotiaiden sarjassa vuonna 2012. Vuotta aiemmin hän otti halli-SM-kultaa 17-vuotiaiden sarjassa. Himmeämmän värisiä mitaleita on tullut useita nuorten sarjojen SM-kisoista. Takkinen on edustanut Suomea ainakin yhdessä nuorten maaottelussa.
Marjo Saviranta voitti Kalevan kisojen pronssia kolmiloikasta 1990 ja 1991. Hän löytyy peräti kuudessa lajissa Suomen kaikkien aikojen tilastoista. Pituushypyssä sijoitus on 174 ja seitsenottelussa 292. Saviranta voitti korkeushypyssä ja seitsenottelussa 20-vuotiaiden SM-pronssia 1989. Hän kuului Suomen joukkueeseen kahdessa maaottelussa vuonna 1991.
Pyökäri ja Koskiranta rinnakkain
Katariina Pyökärin ja Marika Koskirannan urat ovat tilastosijoitusten valossa hämmästyttävän samankaltaisia. Kumpikin löytyy neljässä lajissa Suomen kaikkien aikojen tilastosta ja paras sijoitus on korkeushypystä, jossa ennätysten ero on vain 3 senttimetriä. Molemmat ovat edustaneet Suomea korkeushypyssä yhdessä nuorten maaottelussa. Koskiranta voitti 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden 1986 ja Pyökäri oli toinen kolme vuotta myöhemmin. Kalevan kisojen korkeushypyssä he ovat olleet parhaimmillaan sijalla yhdeksän.
Pirjo Ailannolla on korkeita tilastosijoituksia 400 metrin aitajuoksusta aina maratoniin asti. 1 500 ja 3 000 metrillä hän on ollut Kalevan kisoissa kymmenennen sijan tuntumassa. Ailanto on menestynyt hienosti aikuisurheilun sarjoissa vielä aivan viime vuosina.
Jukka Ristikankare löytyy kuudelta juoksumatkalta Suomen kaikkien aikojen tilastosta. Hänen tuloksensa kertovat hyvin Suomen kestävyysjuoksun hurjan kovasta tasosta 1970-luvun lopulla. Esimerkiksi Ristikankareen 5 000 metrin aika 14.17,4 oli ”vasta” sijalla 36 Suomen tilastossa vuonna 1978. Samalla ajalla olisi voitettu kuudesti Suomen mestaruus vuodesta 2015. 10 000 metrin ennätyksellään Ristikankare olisi ollut Suomen tilastokärki vuosina 2019, 2020 ja 2022.
Nuori heittäjälahjakkuus
Juho Suominen on todella lupaava heittäjälahjakkuus. Hän voitti 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden kuulantyönnössä 2021 ja oli viime vuonna toinen 19-vuotiaiden kiekonheitossa sekä ulko- että sisäratojen SM-kisoissa. Moukarinheitossa on tullut nelossijat 16- ja 17-vuotiaiden SM-kisoissa. Suominen on päässyt pukemaan Suomipaidan päälle jo ainakin kahdessa maaottelussa.
SM-mitaleita yli 15-vuotiaiden sarjoissa ovat voittaneet edellä mainittujen lisäksi Matias Hellstén (seiväshyppy ja sisäratojen seitsenottelu), Vilho Kilpeläinen (3 000 m, 2 000 m esteet ja 3 000 m esteet) ja Mico Ekman (kuulantyöntö).
Derek Lange on menestynyt hienosti ratakävelyissä. 3 000 metrillä hän on Suomen tilaston sijalla 102 ja 5 000 metrillä sijoitus on 159. Lange voitti 15-vuotiaiden Suomen mestaruuden 2001, oli vuotta aiemmin toinen 14-vuotiaiden sarjassa ja sai hopeaa 17-vuotiaiden sisäratojen SM-kisoissa 2002.
Muutamassa lajissa Piikkiön Kehityksellä on laaja edustus Suomen kaikkien aikojen tilastossa. Naisten 400 metrin aidoissa on Suomen 1 163 parhaan juoksijan joukossa viisi Kehityksen urheilijaa ja 1 432 parhaan korkeushyppääjän joukossa heitä on peräti kuusi.
Teksti Sami Tapanainen. Kaarinan Uran kuvat ovat TS-yhtymän arkistokuvia, Piikkiön Kehityksen kuvat ovat seuralta.