Varo lasinsiruja: Auvaisissa ilmestyy jatkuvasti pulloja tienpientareelle

0
Outi Suomelan lauantaina ottama kuva ojaan jätetystä viinipullosta. Suurin osa on ollut ehjiä. Pulloja ja lasinsiruja on löytynyt enimmäkseen Auvaistentieltä Seipikadun ja Kartanontien risteysten väliltä. Tämä oli Hantuntien ojassa.

Auvaisissa jotkut vaikuttavat pitävän tienpiennarta henkilökohtaisena pullojenpalautusautomaattinaan. Kaarina-lehteen otti yhteyttä Outi Suomela, joka on siivonnut Auvaistentieltä Hantuntien risteyksen läheltä viinipulloja samasta ojasta muutaman päivän välein.

– Ensimmäisellä kerralla noukin ojasta mukaani viisi pulloa, ja niille oli muovipussikin jätetty valmiiksi ojaan. Seuraavalla kerralla pulloja oli kolme, hän kertoo.

– Sen jälkeen pulloja oli rikottu tielle. Isoja sirpaleita oli keskellä Auvaistentietä, ja pullon pohja oli terävine reunoineen pystyssä kuin aseteltuna autoilijoita varten.

Suomela toivoo, että autoilijat, ulkoilijat, koiranomistajat ja ratsastajat varoisivat lasinsiruja.

– Toki itse näitä keräilen, kunhan ehdin, mutta pulloja ilmestyy tasaisesti paikalle. En tiedä, kuka niitä sinne heittelee. Ensimmäiset huomasimme kovilla pakkasilla, jolloin tuskin kukaan oli ollut niitä ulkona tyhjentämässä.

Suomela otti Kaarina-lehteen yhteyttä ensimmäisen kerran viikko sitten tiistaina. Sen jälkeen uusia pulloja on ilmaantunut Suomelan havaintojen mukaan päivittäin paikalle – siitä huolimatta, että joku muu hänen lisäkseen on vaikuttanut käyvän keräilemässä niitä pois.