
Kaarinan kaupunginvaltuustossa on 51 jäsentä. Heistä vain yksi, Åsa Gustafsson, edustaa Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta. Kaupungissa on kuitenkin noin 1600 ruotsinkielistä asukasta.
Niinpä Gustafssonin äänimäärät olivat äskettäisissä hyte-vaaleissa – kuten myös edellisissä kuntavaaleissa – varsin hyvät. Hän tavoittelee nyt tosissaan myös eduskuntapaikkaa.
Tehtävä ei ole helppo, RKP:llä on ollut pitkään Varsinais-Suomen vaalipiiristä vain yksi kansanedustaja. Kyseessä ei kuitenkaan ole mission impossible.
– Vaaleja edeltävän kuukauden keskityn päätoimisesti kampanjointiin, hän kertoo.
Gustafssonin ja hänen puolueensa kannalta on tärkeää, ettei RKP ole enää aikoihin ollut pelkästään suomenruotsalaisten puolue. Näissä vaaleissa sillä on ehdokkaita kaikissa vaalipiireissä, Lappia ja Savo-Karjalaa myöten.
Gustafsson on kaarinalainen, ja lisäksi kaksikielinen.
– Olin yksivuotias, kun muutimme Kaarinaan Pyhän Katariinan tielle. Suomen kielen olen oppinut näillä Kaarinan pihoilla. Kävin myös suomenkielisen seurakunnan kerhoa.
Osaaminen menee hukkaan
Gustafssonilla on takanaan työura muun muassa lastensuojelussa.
– Lasten ja nuorten huonovointisuus näkyy. Kouluissa voidaan tosi huonosti, hän sanoo ja vaatii nollatoleranssia kiusaamiselle ja väkivallalle.
– Jos minulla olisi voima ja valta, palauttaisin pienemmät kouluyksiköt. Ehkä sitä kautta voitaisiin saada opetus takavuosien hyvälle tasolle.
Gustafssonin agendalla on työhyvinvoinnin kohentaminen, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa.
– On löydettävä ratkaisuja ilman, että potilasturvallisuus kärsii, hän toteaa.
– Työperäisen maahanmuuton kohdalla iso ongelma on, että tänne tulee valtava määrä koulutettuja ihmisiä, joita on vaikea sopeuttaa suomalaisiin pätevyysvaatimuksiin. Osaaminen menee monesti hukkaan.
Gustafsson ei tarkoita, että pätevyysvaatimuksia tulisi madaltaa. Pikemminkin pitäisi vähentää pykäläviidakkoa ja byrokratiaa.
Åsa Gustafsson
- Puolue: RKP/SFP
- Kaarinalainen sosionomi, s. 1974
- RKP:n yhteispiirin toiminnanjohtaja
- Kaarinan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen
- Hyvinvointialuevaltuutettu ja ryhmän puheenjohtaja
Teksti ja kuva: Perttu Hemminki