Piikkiöläinen Niina Alho sanoo olevansa tekevä ihminen. Sellainen, joka tarttuu mielellään ripeästi asioihin ja ahdistuu, jos kalenteri on täysin tyhjä.
Kevään eduskuntavaaleihin SDP:n ehdokas valmistautui leipomalla kasapäin pikkuleipiä, joita voi maistaa hänen vaalitilaisuuksissaan.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajistoon kuuluvalle Alholle yksi tärkeimmistä vaaliteemoista on sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen turvaaminen.
– Se, että saamme tehokkuutta aikaiseksi, vaatii ensin investointeja. Esimerkiksi etälääkäripalveluiden tuottaminen edellyttää satsausta digitaalisiin ratkaisuihin.
Toinen hänelle tärkeä asia on lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuus. Korona-aika lisäsi nuorten pahoinvointia, mutta apua on vaikea saada.
– Meillä pitäisi olla sellainen järjestelmä, jossa jokainen lapsi pääsisi heti jonkun asiantuntijan luokse.
Verovälttely kuriin
Sanna Marinin hallitusta on kritisoitu liiasta velanotosta. Hallitus ei ole pystynyt tasapainottamaan taloutta.
– En tiedä, miten korona, Euroopassa käytävä sota tai energiakriisi olisi pitänyt hoitaa ilman velanottoa? Arvioisin mieluummin sitä, että kriiseistä huolimatta suomalaisilla menee kuitenkin kohtuullisen hyvin. Suurin osa budjettiylityksistä on hyväksytty eduskunnassa itse asiassa yksimielisesti, Alho huomauttaa.
Nykyhallituksen saavutuksista hän nostaa esiin sote-uudistuksen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistamisen ja oppivelvollisuusiän nostamisen 18 vuoteen, mikä teki toiseen asteen koulutuksesta maksutonta. Hän iloitsee myös työttömyysturvan aktiivimallin purkamisesta, vaikka uusi malli kaipaakin Alhon mielestä vielä hiomista.
– Malli on edelleen liian byrokraattinen eikä aidosti palvele työnhakijan tarpeita. Työttömien tilanteeseen pitäisi pystyä pureutumaan yksilöllisemmin, rekrytointisuunnittelijan työstä virkavapaalla oleva Alho näkee.
Leikkauksista käytävä keskustelu saa Alhon kohottamaan kulmiaan.
– Halutaan puhua leikkauksista, vaikka sopeuttaminen on myös tulojen lisäämistä. Esimerkiksi veropohjaan pitäisi pystyä tekemään muutokset, jotka estävät aggressiivisen verovälttelyn. Meillä on yhteiskunnassa ihmisiä, jotka nostavat tuloinaan listaamattoman pörssiyhtiön osinkoja eivätkä maksa juurikaan veroja.
Niina Alho
- Puolue: SDP
- Ikä: 40
- Työ: Tekee 50-prosenttista työaikaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen toisena varapuheenjohtajana. Toimii myös Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Työvapaalla rekrytointisuunnittelijan työstä.
- Perhe: Puoliso, 11- ja 1-vuotiaat lapset, koira staffordshirenbullterrieri.
- Vaalibudjetti: 23 000 euroa
- Tätä et tiennyt: Ei päässyt suoraan peruskoulun jälkeen lukioon huonon päättötodistuksen takia. Hakeutui opiskelemaan iltalukioon ja on sittemmin suorittanut useita tutkintoja (lähihoitaja, sairaanhoitaja, terveystieteen maisteri). Opiskelee tällä hetkellä yliopistossa kauppatieteitä.