
Myös aiemmin kaupunki on hyödyntänyt Hanselia. Sen avulla kaupunki valitsi kaudelle 2021–2024 sähkön toimittajaksi ryhmittymän Energia Myynti Suomi Oy ja Energi Danmark Securities A/5.
Hansel Oy on voittoa tavoittelematon yhteishankintayhtiö, jonka omistavat valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto. Kaarinan toiveissa on, että sopimus Hanselin kanssa pitää sähkön hinnan kohtuullisena. Sähkö kilpailutetaan yhteishankintana suurella volyymillä.
Tästä on jo hyviä kokemuksia: loppuvuoden 2022 huippukorkeiden pörssisähköhintojen aikana kaupungin maksama hinta on Hanselin kiinnitysten ansiosta ollut noin puolet vastaavan ajankohdan pörssisähkön keskihinnasta.
Kaarina edellyttää jatkossa, että kaupunki voi myydä sopimuskumppanille mahdollisen oman ylijäämänsä esimerkiksi aurinkopaneeleista.