Mielipiteissä ei kiinnitetä juurikaan huomiota lakon tai lakkojen perussyihin. Usein tuomitaan duunariliittojen vaatimukset työehtosopimusneuvotteluissa sekä niistä johtuvat työtaistelut. Kuitenkin näiltä samoilta henkilöiltä tai tahoilta saavat ymmärrystä lääkärien tai sairaanhoitajien lakot, vaikka duunarienkin työtaisteluissa voi olla ihmishenget kysymyksessä.
Paperiteollisuudessa ovat lähihistoriassa työnantajat käyttäneet työtaisteluaseena työsulkua, eli työnantaja kieltää työnteon työpaikoilla. Lakkoihin ja työsulkuihin on eri tahoilla perustuslailliset oikeudet, mutta miksi duunarien lakot ovat tuomittavampia kuin muut työtaistelut? Ovatko esimerkiksi akateemisten alojen lakot ymmärrettävämpiä poliittisen oikeiston edustajille kuin SAK-laisten liittojen lakot?
Lakkoon ajaudutaan usein vasta kuukausien neuvottelujen jälkeen. Vanha sanonta Kun puhe ei auta eikä lyödä voi, niin laitetaan sitten persettä penkkiin pitää aika-ajoin paikkansa. Tulee muistaa, että lakko on kuitenkin äärimmäinen tapa toimia, ei itsestäänselvyys.
Väitteet, että lakot ovat ay-johtajien vallanhimon välineitä, ovat harkitsemattomia väitteitä. On sitten kyseessä ammattiliitto tai työnantajaliitto, päätöksen työtaistelusta tekee aina liiton hallinto, ei yksittäinen ammattiliiton tai työnantajaliiton johtaja.
Kun duunarien lakkoja arvostelevia kirjoituksia ja mielipiteitä lukee, ei voi muuta todeta kuin ettei työn ja pääoman ristiriita ole mihinkään kadonnut, vaan se on entisestäänkin korostunut. Suomessa on tahoja, jotka eivät hyväksy maamme palkansaajien ostokyvyn parantamista.
Tuntuu ihmeelliseltä, että jopa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju on todennut julkisuudessa, ettei palkalla ole tarkoituskaan tulla toimeen.
Reijo Korhonen
Ay-toimitsija reservissä