Ukrainan sodan alkamisesta on jo miltei vuosi. Silti huoli ei lopu. Sosiaalisessa mediassa näytetään järkyttäviä sodan kauhuja, jotka saavat aikaan pelkoa.
Kaupan kassalla raavitaan päätä katsoen, kuinka paljon ostokset maksavat, polttoaineesta ja sähköstä puhumattakaan. Suomessa eläimiä alkaa kuolla sukupuuttoon, luonnonkatastrofit yleistyvät ja tulevat yhä tappavammiksi. Jäämeret sulavat ja vedet nousevat aiheuttaen tulvia ympäri maailmaa. Ennusteiden mukaan Grönlannin talvet ovat jäättömiä vuoteen 2050 mennessä.
Miltä tulevaisuus voisi näyttää? Kukaan ei voi sanoa varmasti, mutta tulevaisuudentutkijoiden ja tiedemiehien mukaan kommunikointi vähenee kasvotusten, ihmisaivot toimivat yhdessä teknologian kanssa ja ajatusten siirtäminen aivoista toisiin voi olla mahdollista. Tullaan keksimään aivan varmasti uusia hoitokeinoja sekä lääkkeitä sairauksiin. 3D-tulostimilla on jo tulostettu esimerkiksi korvaavia ihmisen ruumiinosia sekä ruokaa. Lähitulevaisuudessa voimme printata vaikka ja mitä.
Miten voimme vaikuttaa tulevaisuuteen? Jos roskaaminen loppuisi, luopuisimme kokonaan fossiilisesta polttoaineesta, sekä päästöjä hillittäisiin, riittääkö tämä? Totuus on se, että yhden ihmisen ekoteko ei riitä auttamaan maailmaa. Jos yhdessä kaikki sitoutuisivat luonnon suojelemiseen, pelastuuko maapallo?
Veera Nikula
Piispanlähteen koulu