Tätä kirjoittaessa kartanosta on tarjottu 150 000 euroa. Tarjoukset kiihtyvät yleensä loppua kohden, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei huutokaupassa päästä lähellekään sitä summaa, mitä kaupunki toivoo.
Kaarinan kaupunki on yrittänyt kaupata tyhjillään olevaa kartanoa jo useita vuosia. Kiinnostusta kartanoa kohtaan on ollut, mutta hinnasta ei olla päästy sopuun. Myyntihintaa on laskettu vuosien varrella lähes 950 000 eurosta 700 000 euroon.
Kaarina-lehti kysyi lukijoilta huutokaupan alla, millä hinnalla kaupungin pitäisi heidän mielestään luopua kartanosta (s. 4–5). Enemmistö vastaajista näki, että 200 000 euroa olisi riittävä hinta kartanosta ja maista. Moni piti hintaa tärkeämpänä sitä, että ränsistyvälle kartanolle löytyisi jotakin käyttöä.
Piikkiöläisillä liittyy Salvelan kartanoon paljon muistoja. Moni muistaa kartanon siltä ajalta, kun se toimi Piikkiön kunnanvirastona. Virastossa on käyty kunnanjohtajan juttusilla ja nuijittu pöytään kimurantteja päätöksiä. Osa muisteli myös kartanon pihapiirissä toiminutta neuvolaa.
Kartanon ja pihapiirin kunnostaminen entiseen loistoonsa vaatii huomattavan summan rahaa. Tämä rajaa ostajaehdokkaita. Ihanteellista tietenkin olisi, jos löytyisi sellainen ostaja, joka kunnostaisi kartanon kaikkien käyttöön esimerkiksi ravintolaksi, juhlatilaksi tai vaikka työhuoneiksi etätyöläisille ja yrittäjille.
Kaupunki on jättänyt itselleen oikeuden hylätä tai hyväksyä korkein tarjous. Päätös tehdään varmasti tiedostaen, että käsillä on viimeiset hetket saada arvorakennus myytyä.