Hetken kuluttua käsitän, mikä ihmisiin on iskenyt: kevätaurinko pilkottaa taivaalla. Talven lannistamat suomalaiset muistavat silloin, että muut ihmiset eivät olekaan pelkkiä kiusankappaleita.
Ventovieraiden ihmisten hymy tuntui minussa koko loppupäivän, vaikka aurinko piiloutui pian pilveen ja sitten laski. En oikeastaan ollut huomannut, miten olin taas mielessäni kääntänyt kaikki asiat ikävin päin: nähnyt vain sen, mikä on rähmällään, mitä en osaa tai muut tekevät ihan väärin. Loppupäivän rekisteröin sen, mikä onnistuu, missä olen taitava, miten ihania muut ovat – ja sen, että ei niin haittaa, vaikka pieleen menisikin.
Kun ihminen uskoo jonkin asian epäonnistuvan, uskosta tulee herkästi itseään toteuttava ennuste. Teemme silloin tiedostamattomasti jatkuvia pieniä valintoja, joilla itse ajamme asiat päin mäntyä.
Sääennuste lupaa lähipäiviksi ainakin muutamia mukavan mielen tunteja. Voitaisiin joskus kokeilla hymyillä ja katsoa ihmisiä silmiin räntäsateessakin. Ainakin kannattaisi sanoa muille jotain kivaa ja kehua.
Muuten, eniten hyvälle tuulelle tulin, kun autolla kaupasta lähtiessä kohtasin murrosikäisen poikajoukon. He näyttivät huppuineen ja pyörällä keulimisineen juuri siltä, että aikuisten pitäisi ihan vain varmuudeksi heristää heille sormea. Pojat moikkasivat minulle kiitokseksi, kun päästin heidät suojatien yli. Meillä on mahtava tulevaisuus nuorien kanssa.
Maria Kesti