
EMMI KETOSEN ARVOSTELU: Runo-Kaarina-festivaali: ELE x Iiris & Kuopus, 17.2.2023, Kaarina-talo
Runo-Kaarina-festivaali levittäytyy Kaarinaan nyt jo viidettä kertaa. Festivaalin toisena päivänä kuultiin Kaarina-salissa tiedostavaa sanataidetta, kun esiintyjiksi astelivat ELE-kollektiivin muusikot Vilho Louhivuori ja Pessi Jouste sekä spoken word -artistit Iiris & Kuopus.
Esitys sisälsi rinnan puhuttua sanaa ja siihen sovitettua äänimaisemaa. Soittimina ELE hyödyntää perinnemusiikista muistuttavaa viulua ja kapinamarsseista tuttuja rumpuja. Musiikki ei vain maalannut idyllistä maisemaa runojen taustalle, eivätkä äänet muodostaneet keskinäistä harmoniaa, vaan soiton avulla luotiin myös säröjä ja nyrjähdyksiä.
Esityksen alkupuolella Louhivuoren rummut paukkuivat vielä äänekkäästi. Esitys oli osin improvisoitu, joten otti aikansa, että sopu löysi sijansa. Lopulta kehitystä seurasikin ilolla; se yhdistyi osuvasti puhutun sanan sanomaan.
Avoimia ja haavoittuvia esiintyjiä
Iiriksen & Kuopuksen runot ovat kantaaottavia: niissä puhuu tulevaisuuden ääni ja Elokapinan henki. Aiheet Kaarina-salissa liikkuivat metsien suojelusta ei-binääriseen sukupuoli-identiteettiin. Runot kantoivat sukupolvensa ääntä.
Iiris Laisi on tarkemmin sanottuna kirjoittaja ja esitystaiteilija. Laisin osuus koostui irrallisista tunnelmapaloista ja poliittisista tendenssirunoista. Runot kertoivat yksityiselämän kohtauksista mutta laajenivat yksityisestä yhteiskunnalliseen. Laisin aktivismitausta ei jäänyt huomaamatta. Esitys ei silti sortunut yltiöpäiseen julistamiseen, vaan runot antoivat juhlallisen vakavasti ja vähäeleisesti äänen asioille, jotka puolustamista vaativat.
Kuopus, oikealta nimeltään Pietu Wikström, tunnetaan myös rap-artistina. Hänen osuutensa lähenteli varsinaista riimittelyä, mutta riimiin ei takerruttu sisällön kustannuksella. Sanojen äänteellisyydestä haettu rytmi kantoi runoja. Tällä tavoin rinnastettujen sanojen väliltä löytyi ihastuttavan osuvia ja yllättäviä analogioita.
Lavarunoudelle luonteenomainen tunnustuksellisuus oli esityksessä vahvasti läsnä. Se päästi katsojan lähelle, toi esiintyjät lavalle avoimina ja haavoittuvina. Tunnelma oli intiimi muttei kiusallinen, kiitos esiintyjien ulosannin, joka säilyi tyynenä, runo rauhallisen punnittuna.
Lavalla ei valutettu sydänverta, vaan tunteet välittyivät sanoista, yltyvästä ja taantuvasta äänimaisemasta, rytmistä ja sen tahallisesta rikkomisesta. Kokonaisuutena esitys oli intensiivinen, varmaotteinen, kehittyvä ja siksi kiinnostava.
Runofestari jatkuu yhä – Ämmätkin pääsevät ääneen
Kaarinan runofestari käynnistyi viikko sitten ja jatkuu helmikuun loppuun. Festari on tänä vuonna parin viikon mittainen, aiemmin totutun parin päivän sijaan. Hitaampi rytmi sopii paremmin kaupungin kalenteriin, perustelee festarin tuottaja Lempi Saurén .
– Viime viikolla kävijät eivät vielä kunnolla löytäneet torstain ja perjantain esityksiin, mutta lauantaina tupa oli täynnä Tuorlan planetaariossa, jossa Francis North ja Haid esiintyivät tähtitaivaan alla. Myös runojooga Ville Järvelässä varattiin nopeasti täyteen, hän kertoo.
– Toivottavasti tällä viikolla lapsiperheet löytäisivät Kaarina-talon loruhetkiin.
Ohjelmisto on tänä vuonna aiempaa kokeellisempaa. Kaarinalaisille on ollut tarjolla kunnianhimoisia projekteja, joita yleensä kohtaa vain isoissa kaupungeissa.
Mukana on myös tuttuja ohjelmanumeroita, kuten pöytälaatikkorunoilijoiden iltapäiväkahvit Kaarinan kirkolla tulevana lauantaina sekä Kaarina-talon aulan open mic tämän viikon perjantaina.
Open miciin voi tulla esittämään omia runoja maksimissaan 10 minuutin ajaksi. Illan teemana on leikki ja utopiat.
Ensi viikolla järjestetään vielä luento kertomusten voimasta elämänkriiseissä. Lisäksi ämmät pääsevät ääneen: Kalevalanpäivänä kolmen naisen trio Ämmät äänessä tulee lavalle kanteleen, pyykkilaudan, puulusikoiden ja kontrabasson kanssa.
Poimintoja loppuohjelmasta
- Runo-Kaarinan open mic pe 24.2. klo 19 Kaarina-talon aulassa.
- Loruloikat lapsille la 25.2. Kaarina-talossa. På svenska kl 13, suomeksi klo 14.
- Luento kertomusten voimasta elämänkriiseissä ma 27.2. Kaarina-talossa klo 18, työpaja klo 19. Luennoijina ovat kirjallisuustieteen professori ja kirjailija Hanna Meretoja, kirjallisuusterapeutti Päivi Kosonen sekä sanataideohjaaja Eevastiina Kinnunen. Työpajassa työstetään Meretojan Elotulet-romaania ja tehdään luovan kirjoittamisen harjoitus.
- Ämmät äänessä ti 28.2. klo 18 Kaarina-talossa.