Salvelan kartanon huutokaupasta kehkeytyi kahden tarjoajan välinen armoton kilpahuuto. Piikkiöläiskartanon hinta nousi kahden viimeisen tunnin aikana noin 200 000 eurolla.
Huutokaupan voittanut tarjous oli 470 470 euroa.
Huutokaupan oli määrä päättyä keskiviikkona jo kello 14.07, mutta viimeiset huudot venyttivät kaupankäyntiä lähes kello 17.30 asti illalla. Jokainen uusi tarjous pidensi huutoaikaa kolmella minuutilla.
Tarjoajia oli yhteensä 16, ja huutokaupan aikana tehtiin toistasataa huutoa. Tiukin tarjouskilpailu käytiin lopulta kahden huutajan välillä.
Kaarinan kaupunki on yrittänyt myydä kartanoa aiemmin 710 000–950 000 eurolla. Kaarinan kaupunginhallitus linjaa myöhemmin, hyväksyykö se huutokauppahinnan sekä sen, mihin käyttöön uusi omistaja kartanon aikoo. Ostajan tulee esittää Salvelan kartanoa koskeva suunnitelma.
Salvelan kartano on ollut myynnissä vuodesta 2016 lähtien. Vuonna 1919 valmistunut päärakennus, joka on toiminut esimerkiksi Piikkiön kunnantalona, on suojeltu. Kauppaan kuuluu hehtarin kokoinen maa-ala.
Artikkelia päivitetty 15.2.2023 kello 17.27.