Apostolin kyydillä palveluihin
Olin menossa testaamaan Kaarinan uusia kuntoportaita ja hämmästyin huomatessani, että portaissa ei ole lainkaan kaiteita. En laske 15 senttiä leveää lautaa kaiteeksi, vaan kaiteen pitäisi olla sellainen, josta saa kiinni ja otettua tukea. Olisin toivonut portaiden välitasanteille myös penkkejä, jossa voisi levähtää. Olen käynyt monta kertaa Paraisten kuntoportaissa, joita suunnitellessa on otettu myös liikuntarajoitteiset huomioon. Kaarinan kuntoportaiden eteen voi panna lapun, että pääsy kielletty liikuntarajoitteisilta, vammaisilta ja vanhuksilta.
Nainen 84 v
Me liikuntaa harrastavat seniorit lähetämme kaupungin päättäjille toiveen uimahallin kuntosalin laajentamisesta esimerkiksi viereiseen jumppatilaan ja riittävän kokoisen tilan järjestämisestä innokkaille jumppaajille.
Jää toivomukseksi?
Voi taivas, maa tai joku sillä välillä, minua auta! Päästä pois, ennen kuin joku nykynuori pääsee päättämään minua koskevista asioista. Kun luin nuorten (myös TS:ssä olleita) kirjoituksia, niin todella, minuakin alkoi ahdistamaan. Aikuisten oikeasti.
Ilman työtä ei saa kivaa ja ilman kouluja ei tipu töitä
Mainioita Piispanlähteen koululaisten mielipidekirjoituksia 1.2. Kaarina-lehdessä! Nuoremme ovat fiksuja. Antakaamme heille kasvurauha.
Maarit Snellman
Pidä se vihainen koirasi kiinni. Yksi nautinnoistani on vaeltaa metsässä koiran kanssa. Meille on pari kertaa käynyt niin, että äkkiarvaamatta on jostain ilmestynyt koira, joka on hyökännyt koirani kimppuun. Nyt olen arka ja pelkään mennä metsään 🙁
Arkajalka
Kiitos kaupungille, joka korjasi pikavauhtia Vyyryläisenmäessä Sidos- ja Lamellikadun risteyksessä olleet kuopat. Kuopat on paikattu asfaltilla ja kestänevät kulutusta hyvinkin pitkään.
Sidoskadun käyttäjät