
Koronavuosien jälkeen ovat lisääntyneet erityisesti yleisillä paikoilla tapahtuvat pahoinpitelyt. Lounais-Suomen poliisi kirjasi viime vuonna 2 101 yleisellä paikalla tapahtunutta pahoinpitelyä, mikä tarkoittaa lähes kuutta pahoinpitelyä per päivä.
Trendi näkyy myös paikallisesti. Kaarinassa väkivaltarikoksia ja pahoinpitelyjä tuli poliisin tietoon selvästi edellisvuotta enemmän.
Moni riita alkaa somessa
Poliisi on huolissaan erityisesti nuorten väkivaltarikollisuudesta. Vuonna 2022 Lounais-Suomessa ilmoitettiin 455 henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta, jossa epäilty tekijä oli alle 15-vuotias.
Määrä on 43 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna ja jopa 2,5-kertainen vuoteen 2018 verrattuna.
Kaarinassa pinnalla on ollut erityisesti koulussa tapahtuva väkivalta.
– Nuorten kynnys käyttää väkivaltaa on selvästi madaltanut. Onko tämä koronavuosien vaikutusta, sitä emme tiedä. Nuoret viettävät aikaa paljon sosiaalisessa mediassa. Siellä tapahtuu paljon sellaista, mikä triggeröi osaa nuorista, apulaispoliisipäällikkö Maria Hoikkala pohtii.
Lounais-Suomen poliisi on reagoinut tilanteeseen lisäämällä valvontaa yleisillä paikoilla, erityisesti Turun keskustassa. Valvonta on rauhoittanut tilannetta, ja yleisillä paikoilla tapahtuvat pahoinpitelyt vähenivät loppuvuonna selvästi.
Nuoret eivät pääse päihdehoitoon
Nuorten lisääntynyt väkivaltaisuus on poliisipäällikkö Risto Lammin mukaan ilmiö, jota poliisi ei voi yksin ratkaista.
– Poliisi ei pysty hoitamaan sitä juurisyytä, mikä on nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla. Siihen tarvitaan kaikkien viranomaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden yhteistyötä. Usein väkivaltaisesti käyttäytyvillä nuorilla on taustalla paljon muitakin ongelmia.
Esimerkkinä hän mainitsee mielenterveys- ja päihdepalvelut, joihin on pitkät jonot.
– Päihderiippuvaisen nuoren on tällä hetkellä erittäin vaikea päästä päihdehoitoon, vaikka hän itse toivoisi sitä. Paikkoja ei yksinkertaisesti ole.
Väkivaltaisesti käyttäytyvät nuoret ovat poliisin mukaan suhteellisen pieni joukko. Nuorten ajautumista vääriin porukoihin voi ennalta ehkäistä olemalla kiinnostunut oman lapsen tekemisistä.
– Se tarkoittaa sitä, että tiedetään, missä nuori on ja mitä hän siellä tekee. Tämä koskee myös virtuaalimaailmaa. Kaikkein suurimmat vaarat ovat tänä päivänä verkossa, Lammi muistuttaa.
Kaarina poliisin tilastoissa
Vuosi 2022
Pahoinpitelyt yleisellä paikalla 74
Pahoinpitelyt yksityisellä paikalla 137
Pahoinpitelyt yht. 211
Vuosi 2021
Pahoinpitelyt yleisellä paikalla 53
Pahoinpitelyt yksityisellä paikalla 125
Pahoinpitelyt yht: 178