Kaarina-talon ennakkoäänestyspaikalla oli perjantaina puoliltapäivin jono. Ennakkoäänestys on tänä keväänä ollut vilkkaampaa kuin eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten.
Eniten ääniä on annettu ennakkoon Satakunnan, Pirkanmaan ja Lapin vaalipiireissä, joissa yli 34 prosenttia äänioikeutetuista oli antanut äänensä tiistaiaamuun mennessä. Varsinais-Suomen äänestysprosentti oli tiistaiaamuna 31,1.
Kaarinassa riittää kirittävää, sillä äänestämässä oli käynyt tiistaiaamuna vasta 29,1 prosenttia äänioikeutetuista.
Omaa äänestysvuoroaan perjantaina odottaneet Hannu ja Riitta Hussi kertoivat, ettei sopivan ehdokkaan löytäminen ollut hankalaa. Sen enempää he eivät halunneet äänestyspäätöksestään valottaa.
– En edes tiedä, ketä vaimo äänestää, Hannu Hussi naurahti.
Edempänä jonossa seissyt Soile Lehtoranta koki ehdokkaan löytämisen olleen vaikeaa. Hän kertoo tehneensä vaalikoneita, mutta niistä ei tällä kertaa ollut apua, vaan ääni menee tutulle ehdokkaalle.
– Minulle tärkeitä asioita ovat terveydenhoito ja luontoarvot. Ehdokkaan kotipaikkakunnalla ei ole niin suurta väliä.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Äänestää voi vielä varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 2.4.