
Tämän kevään eduskuntavaaleissa 12 kaarinalaista pyrkii päättämään koko maan asioista. Kaikkiaan Varsinais-Suomessa voi äänestää 214 ehdokkaan väliltä.
Käytännössä 6 prosenttia ehdokkaista on kaarinalaisia. Suhteessa Kaarinan väkilukuun määrä on niukka.
Mikäli ehdokkaita olisi asetettu yhtä paljon kuin Kaarinassa on asukkaita verrattuna maakunnan väkilukuun, kaarinalaisehdokkaita olisi ollut 15–16.
Ehdokkaista turkulaisia on 35 prosenttia (74 henkilöä). Myös heitä on reippaasti vähemmän kuin Turun väkiluvun perusteella olisi voinut olettaa. Jos ehdokkaita olisi asetettu kunnan väkiluvun perusteella, Turusta olisi lähtenyt kisaan 86 ehdokasta.
Myös salolaisia ehdokkaita on vähemmän kuin väkiluku antaa olettaa. Yhteensä Turku, Salo ja Kaarina eli kolme Varsinais-Suomen suurinta kuntaa vastaavat 49 prosentista ehdokkaista. Enemmistö Varsinais-Suomen ehdokkaista on siis kotoisin pienistä kunnista.
17 henkilöä Varsinais-Suomesta
Vastapainoksi isoista kunnista tarjotaan vaaleihin isoimmat nimet ja todennäköisimmät läpipääsijät. Kaarinassa heitä ovat nykyiset kansanedustajat Anne-Mari Virolainen kokoomuksesta ja Sofia Virta vihreistä.
Myös aluevaltuustossa istuvat Niina Alho (sdp), Åsa Gustafsson (r.) ja Katri Kapanen (vas.) ovat tulleet tunnetuiksi politiikassa Kaarinan ulkopuolella.
Kaikki Kaarinan valtuustossa istuvilla puolueilla on näissä vaaleissa ehdokkaansa, jos yhden miehen Rehti-ryhmää ei oteta lukuun.
Kaarinalaisehdokkaista valtaosa on naisia: miesehdokkaita on neljä, naisia kahdeksan. Miehiä pyrkii mukaan perussuomalaisista (Markku Agge), vasemmistoliitosta (Jarno Silvonen), Valta kuuluu kansalle -puolueesta (Rauli Dahl) sekä Vapauden liitosta (Jouni Aaltonen). Viimeksimainittu on samalla Kaarinassa puolueensa ensimmäinen ehdokas.
Kahdella puolueella on kaksi ehdokasta, vasemmistoliitolla sekä VKK:lla, jonne pyrkii Dahlin lisäksi Susanna Rågel. Kristillisdemokraattien kaarinalaisena ehdokkaana on Jaana Shelby ja keskustan Anniina Lehmus.
Yhteensä 17 henkilöä Varsinais-Suomesta valitaan eduskuntaan.
Täällä on julkaistu koko maakunnan ehdokkaiden lista. Hakukoneessa voi etsiä ehdokkaita nimen, puolueen tai paikkakunnan perusteella.
Eduskuntavaalit tänä keväänä
- Ennakkoäänestys kotimaassa 22.3.–28.3. Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.
- Varsinainen vaalipäivä on 2.4. Vaalipäivänä voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänestäjälle lähetettyyn ilmoituskorttiin.
- Eniten kansanedustajia valitaan Uudeltamaalta, 37 kappaletta. Toiseksi eniten kansanedustajia valitaan Helsingistä, 23. Kolmanneksi suurin vaalipiiri on Pirkanmaa, josta eduskuntaan pääsee 20 ehdokasta.
Artikkelia muutettu 8.3.2023 kello 12.03. Lisätty Niina Alhon nimi.