Rahaa myönnettiin kahteen eri hankkeeseen Kaarinassa: Paras paikka pyöräillä -hankkeelle 26 400 euroa sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmalle 18 750 euroa.
Paras paikka pyöräillä -hankkeen tavoitteena on edistää työmatkapyöräilyä yhteistyössä kaarinalaisten yritysten kanssa.
Hankkeessa selvitetään ja kehitetään työmatkapyöräilyä tukevia olosuhteita, kuten miten pyöräpysäköinti on työpaikoilla järjestetty ja onko työntekijöillä mahdollisuus käydä työpaikallaan suihkussa tai kuivattaa ja säilyttää pyöräilyvarusteita.
Osana hanketta Kaarinassa järjestetään kevään aikana aikuisten pyöräilykoulutuksia, joissa perehdytään liikennesääntöihin ja harjoitellaan ajotaitoja. Tavoitteena on rohkaista myös vähemmän pyöräilleitä hyppäämään satulaan.
Paras paikka pyöräillä -hankkeeseen on ilmoittautunut mukaan tähän mennessä kolme kaarinalaista yritystä. Työmatkapyöräilyn edistämisestä kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä Kaarinan Kehitykseen, sillä hankkeeseen mahtuu vielä mukaan uusia yrityksiä.
Ehdotuksia parannustoimenpiteistä
Toisen rahaa saaneen hankkeen tarkoituksena on liikennesuunnittelija Elise Tuomolan mukaan laatia suunnitelma, miten kävelyä ja pyöräilyä voidaan erilaisilla toimilla edistää. Hankkeen puitteissa ei toteuteta varsinaisia parannustoimenpiteitä.
– Keräämme toimenpideohjelmaan erilaisia väylien parannustoimenpiteitä, joita sitten toteutetaan tulevaisuudessa resurssien mukaan. Lisäksi pohditaan erilaisia viestinnän ja kasvatuksen toimenpiteitä, joilla kävelyä ja pyöräilyä voidaan lisätä ja edistää, Tuomola tarkentaa.
Traficom myönsi tänä vuonna yhteensä 1,5 miljoonaa euroa liikkumisen ohjaukseen, liikenneturvallisuuteen sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen eri puolille Suomea. Varsinais-Suomeen avustuksia tuli 250 000 euron edestä.