Kalevi Pirttijärven kolumni: Nyt lamaillaan, lomailun sijasta

0

Inflaatio ja energia ovat suurimmat syyt Suomen lamaan. Sota ei ole syy, mutta vaikuttaa lisäävästi.

Minun pankkini on tuo vaelluksen pankki. Siellä on aina liikettä, pakkasen puolella. Toisaalta ei siellä tarvitse pääomaa heti palauttaa takaisin, korot vaan kompensoidaan. Suomi sen sijaan lähettää lainarahat heti takaisin ulkomaille.

En ole mikään talousnero, mutta kyllä pyytäjä saa jäädä odottamaan parempia päiviä. Sillä se on sellainen pulma, että jos tarvitsevalle antaa henkselit, niin omat housut putoavat nilkkoihin. Eihän se kokonaan liikkumista estä, mutta tekee siitä pirun vaikeata.

No minä olen keskinkertainen mies, ja minulla on keskinkertaiset ongelmatkin. Keskinkertaisesti ne ratkeavatkin. Avaruus on yksi mittapuu. Ihminen osoittaa maailmanlaajuisen typeryytensä sotimalla. Sota on ihmiskunnan tyhmyyden päätepiste. Selvemmin en sitä osaa sanoa.

Sotalapsi kun olen, kuuntelin miesten sotajuttuja, vähän salaakin. Raatteentien taistelut oli usein voitoista esillä. Ihailin ja kunnioitin suomalaista sotilasta, kuten vieläkin. Olin käynyt Ukrainassa ja jossain tv-muistelossa se tuli nyt sodan ansiosta esiin. Tarkistin asian. Niinpä kerrottiin: puna-armeijan 44 divisioona koostui pääosiltaan ukrainalaisista sotilaista siellä Raatteentiellä. Mikä parasta: nyt koko Suomi toteuttaa ihailtavasti Raamatun sanomaa. Rakastakaa vihollisianne, entisiäkin.

Tunnen kollektiivista surua Ukrainaa kohtaan. Heidän hätänsä on perusteltua.

Jotain yhdistävää on isäni, Ukrainan ja minun välillä. Isäni kuoli vuonna 1991, jolloin Ukraina vasta sai itsenäisyyden. Käydessäni Ukrainassa vuonna 1962 en tiennyt, oliko kyseessä maakunta, lääni tai provinssi. Odessa oli silloista Venäjää.

Elämän Herra on antanut meille paljon pidemmän keski-iän kuin ennen meitä eläneille. Tarkoitus ei varmaan ollut, että nyt ehtisimme käymään kolme 30-vuotista sotaa elomme aikana.

Kalevi Pirttijärvi