Kesämäen kioski on vuosien jälkeen taas avoinna

0
Dilshad Muhammed aloitti tammikuussa Kesämäen kioskin uutena yrittäjänä.

Kesämäen kioski on avattu pitkän tauon jälkeen. Kioski ehti olla useita vuosia tyhjillään, kunnes uusi yrittäjä, Dilshad Muhammed avasi sen tammikuussa.

Hiukan häntä arvelutti avata grillikioskia paikassa, joka oli ollut jo jonkin aikaa tyhjänä.

– Tämä on kuitenkin hieno ja rauhallinen alue, eikä täällä ole muita grillejä. Kuulin myös Facebookissa, että tänne haluttiin grilli, joten halusin kokeilla. Olen vähän riskinottaja, hän kertoo. 

Makkaraperunat suosituin annos


Muhammed on toiminut aiemmin Turussa pitseriayrittäjänä. 

– Pitseriahomma ei kuitenkaan kannata niin hyvin. Se on työläämpää, tarvitaan useita työntekijöitä ja esimerkiksi kuljetuksia. Grillikioskia voin pyörittää yksin, hän kertoo.

Kesämäen kioskilta saa niin kebabia, hampurilaisia kuin perinteisiä makkaraperunoita sekä lasten ruoka-annoksia. Myytävänä on myös kahvia ja makeisia.

– Myös jäätelöä on tulossa myyntiin, Muhammed vinkkaa.

Hän kertoo, että käyttää ruuissa pääasiassa kotimaisia raaka-aineita ja haluaa panostaa erityisesti itsetehtyihin kastikkeisiin. Kebabkastikkeita hänellä on valikoimissa neljää eri vahvuutta. Majoneeseista löytyy paprika-, chili ja valkosipulivaihtoehdot.

– Itse alusta asti tehdyt kastikkeet ovat tärkeitä, ja niillä voi erottua muista paikoista, Muhammed toteaa.

Hän kertoo, että grillikioski on saanut jo hyvän vastaanoton. Suosituimmaksi annokseksi on osoittautunut makkaraperunat.

Kesäksi terassi


Kesämäen kioski on avoinna maanantaita lukuunottamatta joka päivä, iltaan saakka. 

– Kesällä saatan vielä pidentää aukioloaikoja, Muhammed miettii.

Kesäksi hän kaavailee myös kioskin edustalle pientä terassia.

– Ehkä tänä kesänä vain pienempi terassi, mutta jatkossa olisi kiva sellainen iso, johon tulisi myös lasten leikkipaikka.

Tällä hetkellä kioskissa on kuusi asiakaspaikkaa, mutta niitäkin Muhammed toivoisi jatkossa saavan lisää.

– Tulevaisuudessa voisin kyllä laajentaa vähän, hän suunnittelee.