Kesän päällystysohjelma lyhin vuosikymmeniin – Kaarinasta ei mukana yhtään kohdetta

0
Rahaa teiden päällystämiseen on aiempaa vähemmän ja samaan aikaan kustannukset ovat nousseet. Arkistokuva

Varsinais-Suomen Ely-keskus julkisti keskiviikkona kesän päällystyskohteet. Tiedotteessa kerrotaan päällystysohjelman olevan lyhin vuosikymmeniin.

Päällystysohjelman pituus on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä noin 135 kilometriä, mikä on alle puolet viimevuotisesta. Elyn teille Kaarinaan ei ole luvassa lainkaan uutta päällystettä. Kaarinan kaupunki huolehtii kaupungin vastuulla olevien teiden päällystämisestä.

Rahaa teiden päällystämiseen on käytettävissä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa noin 16 miljoonaa euroa. Se on noin neljäsosan viimevuotista vähemmän. Samaan aikaa kustannukset ovat nousseet huomattavasti.

Päällystystyöt painottuvat tänä vuonna kaikkein vilkkaimmin liikennöidyille pääteille, joilla kuntovaatimukset ovat korkeammat. Yksittäinen lyhyt päällystysohjelma ei vielä heikennä pääteiden kuntoa, sillä ne ovat tällä hetkellä kohtuullisen hyvässä kunnossa. Sen sijaan keskivilkkailla ja vähäliikenteisillä teillä on jo entuudestaan merkittävässä määrin korjausvelkaa ja niiden kunto tuleekin heikkenemään entisestään.