Mielipitei: Veroasiat hallintaan

0

SDP:n ehdokas Niina Alho kommentoi Kaarina-lehden haastattelussa (22. 2. 2023) listaamattomien yhtiöiden verotuksesta seuraavaa: ”Esimerkiksi veropohjaan pitäisi pystyä tekemään muutokset, jotka estävät aggressiivisen verovälttelyn. Meillä on yhteiskunnassa ihmisiä, jotka nostavat tuloinaan listaamattoman pörssiyhtiön osinkoja eivätkä maksa juurikaan veroja.”

Kyseessä on asiavirhe. Todellisuudessa sellaisia ei ole kuin listaamattomat pörssiyhtiöt. Listaamattomat yhtiöt erottaa listatuista pörssiyhtiöistä siitä, että niiden osakkeilla ei voi käydä kauppaa pörssissä.

Yrittäjien verotuksesta puhuttaessa tulee ottaa huomioon, että yritykset maksavat tuloksestaan 20 prosentin yhteisöveroa. Tämän päälle maksettavaksi tulevat myös mahdolliset osinkoverot.

SDP:n (kuten myös monen muun puolueen) toiveena on, että Suomen velkaantuminen olisi mahdollista katkaista talouskasvulla. Yksityiset yritykset, niissä syntyvät työpaikat ja innovaatiot ovat talouskasvun välttämätön edellytys. Tämän pohjalle voidaan rakentaa hyvinvointivaltiota ja sen tarjoamia palveluita.

Yrityksiin ja yrittäjiin kohdistuvat veronkorotukset eivät auta parantamaan talouskasvua, vaan pikemminkin heikentävät sen edellytyksiä. Toivoisin taloutta koskevaan keskusteluun nykyistä enemmän johdonmukaisuutta ja tietoon perustuvaa kokonaisharkintaa.

Santeri Pessi