Onni Laitisen kolumni: Kiusaamista ei pidä selvittää kahvipöydän äärellä

0

Kouluissa kiusaamistapauksia voidaan selvittää kiusaajien ja kiusatun kanssa saman pöydän äärellä. Nopeasti tällaisissa tilanteissa sovitaan ja kätellään, minkä jälkeen oletetaan, että kiusaaminen loppuu nyt tähän. Tämä on mielestäni täysin väärä tapa selvittää kiusaamista.

Miltä tällainen tilanne oikeasti tuntuu? Todella painostavalta, koska kiusattu on yksin kaikkia kiusaajia vastaan samassa tilassa. Oikeasti sopu voi syntyä kiusaajien painostuksen takia eikä opettajan selvittelyn. Tästä kiusattu voi saada kuvan, ettei koulu edes yritä tehdä asialle mitään, minkä takia hän ei enää tule kertomaan aikuiselle mahdollisesta kiusaamisen jatkumisesta.

Mielestäni kiusaamiseen pitäisi puuttua kolmijakoisesti: kiusaamista ehkäisevällä toiminnalla, kiusaamiseen puuttumisella sekä kiusaamisen jälkeisellä seuraamisella. Nuorille pitää opettaa, ettei kiusaaminen ole ok.

Tämä pitää tehdä keskittymällä enemmän ryhmien sisäiseen vuorovaikutukseen kouluissa. Jos kiusaamista kuitenkin tapahtuu, niin kiusaajat pitää ottaa yksitellen keskusteluun, jossa on mukana monta opettajaa kerralla. Tämän myötä kiusaaja todella tuntee, että opettajat oikeasti puuttuvat kiusaamiseen. Keskustelu ei ole välttämättä helppo, mutta se on tarpeellinen kiusaamisen lopettamiseksi. Kiusaamisen syyt tulee selvittää.

Kun kiusaaminen on saatu loppumaan, pitää aloittaa seuraamisvaihe, jonka aikana varmistetaan, ettei kiusaaminen tule jatkumaan. Sekä kiusatulle että kiusaajille pitää saada tarvittaessa myös ammattilaisen apua.

Yhden keskustelun jälkeen kiusaaminen on harvoin ohi. Kiusaamisen vastaista työtä täytyy laajentaa kouluissa, sillä muuten kiusaamisen vaikutukset näkyvät kiusatussa koko loppuelämän.

Onni Laitinen

Kaarinan nuorisovaltuusto