Ennakkoluulot joutuivat romukoppaan, kun kyseiset kaverit osoittautuivat ihaniksi lapsiksi, riipaisevan viisaiksi, niin kuin ne ihmiset tapaavat olla, jotka ovat nähneet enemmän elämää kuin muut. Lastenkodin työntekijät huomioivat meidän ääneenlausumattomat pelkomme, ottivat aktiivisesti yhteyttä ja pyysivät meitä vanhempia kylään.
Koululuokassa lastenkotitaustasta puhuttiin yhtä mutkattomasti kuin siitä, että joku on Pieksämäeltä. Eräästä kaverista tuli lopulta meille niin tärkeä, että kun hän muutti toiselle paikkakunnalle takaisin vanhempiensa luo, lapsemme kävi siellä monena vuonna yökylässä.
Kaikkien tarinat eivät tietenkään pääty näin onnellisesti. Joka tapauksessa itselläni on vain lämpöistä kokemusta siitä, että koululaisten jokapäiväisessä arjessa on mukana ihmisiä, joilla on ollut vaikeaa.
Samaan aikaan pidän huolestuttavana tällä aukeamalla olevaa tietoa, että Kaarinassa sijaitsee 13 yksityistä lastenkotia ja lisää on tuloillaan, kun vastaavia lastenkoteja on ilmaantunut naapurikuntiin vain yksi tai muutama. Hämmentävää on, miten vähän yksityisten lastenkotien kasautumista eri kuntiin koordinoidaan.
Ei ole sen enempää lastenkotilasten kuin muidenkaan kannalta hyvä ratkaisu, että Kaarinaan päätyy suurin osa maakunnan rikkinäisten perheiden lapsista. He tarvitsevat kunnalta reippaasti ylimääräistä tukea ja erityisosaamista, jotta he saisivat ansaitsemansa paikan yhteiskunnassa. Onko sitä yhdessä kunnassa tarpeeksi?
Maria Kesti