Maailmalta saadut havainnot ovat kiinnostavia: nelipäiväinen työviikko paransi työntekijöiden hyvinvointia ja työssä viihtymistä, mutta samalla myös työn tuottavuutta. Työntekijöille maksettiin neljästä työpäivästä sama palkka kuin viidestä.
Tein itse osa-aikaista työviikkoa lasteni syntymän jälkeen ja omat kokemukseni olivat samanlaisia kuin Briteissä tehdyt havainnot: työajan lyhentäminen laski stressitasoja ja paransi jaksamistani. Olin myös normaalia tehokkaampi, koska tiesin, että työt on saatava tehdyksi lyhyemmässä ajassa. Intensiivistä työntekoa jaksoi paremmin, koska pitkä viikonloppu auttoi palautumaan.
Kantavatko positiiviset vaikutukset myös pitkällä aikavälillä, sitä emme tiedä. Britannian työaikakokeilu kesti noin puoli vuotta. Olisi mielenkiintoista nähdä, onko nelipäivästä työviikkoa tekevien työteho yhtä korkea kahden vuoden päästä, vai alkaako työpäiviin ilmestyä enemmän taukoja ja nelipäiväinenkin työviikko tuntua raskaalta, kun siitä tulee normaalia. Tulevilla sukupolvilla ei olisi painetta tehdä neljässä päivässä viiden päivän töitä, koska heillä ei olisi viisipäiväisestä työviikosta kokemusta. Vertaan tätä kuusipäiväiseen työviikkoon, joka Suomessakin oli käytössä vielä 1960-luvulla. Kahden päivän viikonloppu oli ensin etuoikeus, joka paransi hyvinvointia, mutta nyt se tuntuu liian lyhyeltä.
Työssä jaksamista voi parantaa myös muilla tavoin kuin työaikaa lyhentämällä. Työajoista pitäisi voida sopia nykyistä joustavammin niin, että työntekijä voisi halutessaan tehdä esimerkiksi neljä pidempää työpäivää ja ansaita tätä kautta pidemmän viikonlopun.