Pahimus: Kaarina-kärpänen puraisi

0
Kaarina-lehden maskotti ei ole pyhimys.

Kaarinalla on oma nimikkokärpänen, Megaselia kaarinaensis. Tiettävästi Kaarina-kärpänen on toiselta nimeltään Turun peppukärpänen, sellainen pieni, joka pyörii kintuissa ja häiritsee.

Jos Kaarina-kärpänen pääsee puraisemaan, haluaa välttämättä rakennuttaa pellot täyteen samannäköisiä omakotitaloja, kulkea keskeneräisessä keskustassa rakennustelineiden lomassa vuosikymmeniä sekä ajaa autolla maanteitä toisensa perään. Syntyy myös tarve luopua kaikenlaisesta historiallisesta. Esimerkiksi niin turha rakennus kuin Kaarinalle nimensä antanut kirkko joutikin mennä Turulle ja kuka enää piispanlinnaa Kuusistoon tarvitsee. Ainoa, mistä Kaarina-kärpäsen purema ihminen ei tahdo luopua, on Kaarinan vanha vaakuna, se, joka kuntaliitoksen myötä mentiin ihan vahingossa korvaamaan Piikkiön vaakunalla.

Kun Kaarina-kärpäsestä syntyy härkänen, jokaisesta aivastuksesta on purettava ainakin yksi koulu huonon sisäilman vuoksi.

Turkulaiset eivät tietenkään halua pahaa kärpäsellekään. Kaarinan Turku kyllä nappaisi itselleen, jos vain saisi, kärpäsillä tai ilman.