Nina Heinonen ja Ukko. Tämä voitti Kaarina-lehden lemmikkikuva-kisan.
Moni lemmikki ja omistaja alkaa näyttää toisiltaan. Kaarina-lehti pyysi lukijoita lähettämään kuvia, joissa he itse tai heidän läheisensä ovat saman oloisia kuin perheen koira, kissa, marsu, käärme, poni tai mikä eläin kotona sitten sattui olemaankaan.
Lopputuloksena lehti sai kokoelman hauskoja kuvia lemmikeistä ja heidän omistajistaan. Kuviin oli päässyt koiria ja yksi kissa.
Voittajan valinta osoittautui vaikeaksi. Lehdelle oli lähetetty monta hellyttävää kuvaa omistajista ja lemmikeistä. Pitkän pähkäilyn jälkeen toimitus valitsi voittajaksi ja samalla Mustin ja Mirrin lahjakortin saajaksi Nina Heinosen lähettämän kuvan, jossa hän nojaa aitaan saman oloisissa haalareissa kuin perheen bostoninterrieri Ukko. Voittajakuvasta välittyy, miten samanlaiset kiinnostuksen kohteet omistajalla ja lemmikillä on ja miten kummankin ruumiin kieli alkaa muistuttaa toista. Samanlainen vaatetus tietenkin alleviivaa tätä.
Rive Väkeväisen kuva hänestä ja englanninbuldoggi Kekkosesta sai kunniamaininnan. Sitä ei huonon teknisen laadun vuoksi voitu valita voittajaksi, mutta omistajan ja lemmikin yhteisolemus on silmiinpistävä.
”Kunnallisvaltuutettu Väkeväinen ja englanninbuldoggi Kekkonen. Jääräpäisyys ja periksiantamattomuus yhdisti meidän sielunmaisemaa aikoinaan”, kommentoi kuvan lähettänyt Rive Väkeväinen.
Heidi Kytöluhdan lähettämissä kuvissa on hänen tyttärensä Sanni sekä 11-vuotias Lilli-kissa. ”Lilli on hyvin ilmeikäs kissa. Hän on villikissan pentu, joka kasvoi emotta luovutusikäiseksi. Tätä nykyä hän on leimaantunut enemmän ihmisiin kuin kissoihin ja on meidän kissalauman ehdoton kuningatar. Yhteensä meillä on neljä kissaa, kaikki enemmän tai vähemmän rescue-tapauksia.”
Lilli ja Sanni päiväunilla.
Siiri Vehmas lähetti kuvan itsestään ja 5-vuotiaasta sekarotuisesta Sisusta, jossa on chihuahuaa ja perhoskoiraa. ”Muistutetaan toisiamme sillä tavoin, että kummallakin on aina hiukset kiharalla ja velmu ilme. Usein käytän myös mustavalkoista paitaa, joka sointuu Sisun väreihin”, hän kertoo. ”Sisu haettiin Porista, ja hän oli silloin kämmenen kokoinen ja vinkui koko matkan kotiin. Sisu on melkein aina kaikessa tekemisessä täysillä mukana ja rakastaa kaikkia ihmisiä ja lähtisi kenen tahansa mukaan, jos vain on juustoa tarjolla! Ihaninta Sisussa on se, että se tulee kaikkien kanssa toimeen ja on kaikkien kaveri. Kamalinta on ehkä liiallinen haukkuminen välillä.”
Mörri-koira ja hänen maminsa Krista Myllyperkiö. Myllyperkiö kertoo: ”Mörri on 3-vuotias havannankoira, joka rakastaa ihmisiä, herkkuja ja sohvaa. Parasta Mörrissä on sen hellä luonne ja jatkuva innostus oppia uusia asioita. Mörristä on hauska varastaa sukkia, vaikka se ei olekaan aina mamin mielestä niin huvittavaa. Mörri ja mami muistuttavat toisiaan siinä, että molemmat tykkäävät loikoilla yhdessä sohvalla ja ulkoilla metsässä. Molemmat pitävät myös siitä, että Mörri on kova pusuttelija.”
Nina Heinonen lähetti voittajakuvan lisäksi kaksi muuta kuvaa Ukosta. ”Koiramme Ukko Bostonterrieri on kuin yksi meistä. Rakastava, hellä ja maailman kiltein koira. Hän osaa kaiken, mitä mekin. Ikinä ei ole tylsää päivää.” Näissä kuvissa näkyy Ninan poika Paavo.