Vain kolmasosa parkkeerasi kiekkopaikalle asianmukaisesti – Turun pysäköinninvalvojia havitellaan Kaarinaan

0
Näillä pysäköintipaikoilla Kaarinan ydinkeskustassa saisi pysäköidä vain tunnin ajaksi. Lumipeite kertoo muuta. Keskimmäisessä, lumettomassa autossa oli parkkikiekko asianmukaisesti esillä. Kuvasta on summenettu rekisterikilvet.

Kaarina on aloittanut tiedustelut siitä, voisivatko Turun pysäköinninvalvojat ryhtyä sakottamaan myös Kaarinan ydinkeskustassa väärin pysäköineitä.

– Erityisesti keskustan Pyhän Katariinan tien varren yrittäjät ovat olleet pahoillaan siitä, että autoilijat ovat käyttäneet huonosti pysäköintikiekkoja. Liiketalojen edustoilla on ollut autoja pitkässä säilytyksessä, vaikka ne on tarkoitettu asiakkaille, perustelee ehdotusta Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari.

– Muutoin Kaarinassa pysäköintikulttuuri on ollut hyvällä tasolla. Esimerkiksi invamerkkejä kunnioitetaan eikä liikennettä tukita.

Hän miettii, että jossain kohtaa saatetaan ryhtyä rajoittamaan sitä, että kaarinalaiset säilyttävät autoja viikkojakin kaupungin ilmaisilla, asiointiin tarkoitetuilla pysäköintialueilla.

Alustavasti Turun kaupunki on suhtautunut myönteisesti Kaarinan ehdotukseen. Neuvottelut päästään käynnistämään myöhemmin keväällä, kun uusi pysäköinninvalvontajohtaja aloittaa Turussa virassaan.

Kaikki käytännön kysymykset ovat vielä kokonaan auki, kuten se, mitä turkulainen pysäköinninvalvonta maksaisi Kaarinalle. Haapasaari arvioi, että jos Turun pysäköinninvalvonta laajenee Kaarinaan, ensimmäisiä sakkolappuja päästäisiin kirjoittamaan aikaisintaan syksyn puolella.

Kaarina-lehti teki pienen pistokokeen tiistaina keskipäivällä. Pyhän Katariinan tien varressa 1–2 tunnin kiekkopaikoilla oli 14 autoa, joista ainoastaan viidessä näkyi pysäköintikiekko.

Viidellä autolla oli niin paksu lumipatja päällä, että autot eivät selvästikään olleet liikkuneet useaan päivään.