Ilmastonmuutoksen takia sukupuuton partaalla elävä lumiukko, tupakoiva nunna, murhasta tuomittu pappa sekä käytettyjä hammasharjoja keräilevä Sotaratsu Hemmo Leivos. Kaikki nämä ovat päähahmoja piikkiöläistaustaisen, nykyisin turkulaisen kirjailija Juhani Branderin uusimmassa teoksessa, lyhytproosakokoelma Pertun Ritvassa.
Pertun Ritva sisältää peräti seitsemänkymmentä parin sivun mittaista lyhyttä tarinaa. Yhteistä näille tarinoille on niiden äärimmäisen tiivistetty kerrontatapa, lyhyet lauseet, joiden avulla luodaan paikoin tunnistettavan stereotyyppisiä henkilöhahmoja, paikoin absurdeja tilanteita, joiden suuntaa lukijan on ennalta mahdotonta ennustaa.
Branderin lauseet ovat taitavasti hiottuja, siten, että lopulta tärkeimmiksi muodostuvat rivien välit, joita lukijan on pakko pysähtyä pohtimaan. Välillä teksti on kuin runoa tai aforismia:
”Illalla toimiston ovi käy. Hiljainen, siivoojien tuntikausia sitten hylkäämän tilan alakulo. Pinnistelevän sähkön väri kaikkialla. Painuneitten nahkasohvien asiakasvuodet.”
Syövät kärsivät läheisriippuvuudesta
Pertun Ritvasta löytää tunnistettavia stereotyyppisiä hahmoja ja niiden parodiamaista kuvausta. Kokoelmassa on ihmishahmoja, joita moni löytää omasta tuttavapiiristään. Nimihahmo Pertun Ritva on kaikkien kadehtima, ja hänen elämässään onnistuu kaikki.
Teoksessa vilisee myös tuttuja paikkoja: kilpikonna uiskentelee kaarinalaisessa ammeessa, ajetaan pitkin Salon moottoritietä ja piikkiöläisiä irvaillaan.
Stereotyyppisiä hahmoja enemmän teoksessa on ristiriitaisia tyyppejä, joiden elämäntarinaa kukaan ei voisi arvata, kuten salolainen palkkamurhaaja ja oveen rakastunut Hannele.
Paikoin hahmot ja tarinat menevät hyvinkin absurdeiksi. Syöpä -tarinassa eri syövät käyvät terapiaryhmässä, koska kärsivät ihmisiin kohdistuvasta läheisriippuvuudesta. Nilkka -tarina muistuttaa absurdiudessaan Nikolai Gogolin Nenä -novellia, mutta siinä missä jälkimmäisessä mies kadottaa nenänsä, tässä nainen löytää kadulta nilkan, josta tulee lopulta kuuluisa.
Koko suku mukaan spermanluovutukseen
Branderin vuonna 2020 ilmestynyt esseekokoelma Miehen kuolema – pohdintoja maskuliinisuudesta käsitteli miehisyyden rooleja yhteiskunnassamme. Myös Pertun Ritvassa näkyy kaikuja samasta teemasta, hienohkosti irvaillen.
Lucien, Saaran rakastaja -tarina kertoo ulkomaalaisesta miehestä, jota kohtaan suomalainen mies kokee alemmuutta. Riitti -tarinassa puolestaan isä vie poikansa metsään, jossa hän kertoo, miten miehenä tulee olla – sonnina. ”Hiuksilla ei mies tee mitään.”
”Täällä tasa-arvoa on se, että vaimo pääsee joskus rattiin”, todetaan taas Kansanedustaja -nimisessä kertomuksessa.
Normeja rikotaan Nuorikkoa näyttämässä -tarinassa, jossa sulhasehdokas kertoo kahvipöydässä vanhemmilleen tyttöystävänsä masennuksesta, kleptomaniasta sekä seksuaalisista mieltymyksistä. Elämän jatkuvuuden tähden -tarinassa koko suku lähtee nuorenparin mukaan hedelmöitysklinikalle spermanluotukseen.
Pertun Ritva -kokoelma saakin pohtimaan, mitä tapahtuu, jos poikkeaa normeista tai käyttäytyy odotusten vastaisesti. Se näyttää yhteiskuntamme absurdejakin käyttäytymismalleja sekä rooleja, joihin ihmisten odotetaan sopivan.
Mitä tapahtuu, jos armeijan kovin äijä on kertausharjoitusten Marjo? Mitä jos kauniin jugendtalon hissiin on kustu tai liiaksi treenattu hauis lentää lopulta avaruuteen? Entä jos Jasse Haapanen ei suostukaan elämään kuten muut ikäryhmänsä pojat? Tämä herättää tietysti ärtymystä muissa:
”Lasse juoksi haulikon kanssa takapihalle ja ampui Jassea selkään. Valitettavasti hän ei kuollut”.
