Ei sentään. Lehti sai lopulta yhytettyä puheenjohtaja Heidi Hämäläisen, joka kertoo, että kuluva kevät tosiaan on KaNutessa hiljainen mutta syksylle suunnitellaan jo uutta projektia.
– Tänä vuonna päätimme pitää kevään tyhjänä.
Taustalta löytyy talousvaikeuksia. Vaikka viime syksynä esitetty Eläinten vallankumous veti kohtuullisia yleisömääriä, korona-ajan vajaus painaa kassassa. Teatteri halusi panostaa tänä vuonna mieluummin kunnolla yhteen näytelmään kuin vähänlaisesti kahteen.
Lisäksi nuorisoteatterit joutuvat painimaan sen kanssa, että muutaman vuoden välein aktiivit katoavat maailmalle.
– On ymmärrettävää, että ihmisille tulee elämänmuutoksia. Myös kaikki KaNuten johtokunnan jäsenet ovat nuoria, Hämäläinen miettii.
Tällä hetkellä 4–5-jäsenisen johtokunnan paikoista puolet on tyhjinä, koska ihmiset ovat lähteneet opiskeluiden vuoksi muualle.
Myös muiden KaNuten jäsenten määrä on pieni. Teatterilla on vain kourallinen jäseniä, jotka haluavat maksaa jäsenmaksun riippumatta siitä, ovatko mukana projekteissa tai eivät. Suurin osa jäsenistä on kirjoilla teatterilla vain sen vuoden, kun ovat osana näytelmäntekoa.
Hämäläisen mukaan teatterin verkkosivut hankitaan jatkossa eri yrityksen kautta, ja sivujen pitäisi pian tulla kuntoon.
Lähiaikoina KaNute aikoo käynnistää ohjaajahaun syksyn projektista. Ohjaaja yleensä ehdottaa sopivaa näytelmää KaNutelle.
– Meillä on ollut linjana, että teemme nuorille puhuttelevaa ja kantaaottavaa teatteria, ja ohjaajat yleensä tietävät tarjota meille tällaisia näytelmiä.
Hämäläinen itse on ollut KaNutessa mukana vuodesta 2017 ja puheenjohtajana koronapandemian alusta. Hän on 24-vuotias ja opiskelee Turun taideakatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi.