Kaarinalla mahdollisuus kolmeen kansanedustajaan: Niina Alho menossa läpi

0
Niina Alho.

Ennakkoäänten perusteella uudessa eduskunnassa voi olla peräti kolme kaarinalaista kansanedustajaa. Tai sitten ei. Toista kertaa eduskuntavaaliehdokkaana ollut SDP:n ehdokas, Piikkiössä asuva Kaarinan valtuuston puheenjohtaja Niina Alho oli menossa läpi uutena ehdokkaana, mikäli SDP saa läpi neljännen paikan.
Kokoomuksesta läpi on menossa jo viidettä kertaa Anne-Mari Virolainen, Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kun äänistä oli laskettu reilu puolet, Virolainen on oli nousemassa vaalipiirin alueelta viidentenä kokoomuksen edustajana. Neljäntenä kokoomuksesta oli nousemassa paimiolaistaustainen Ville Valkonen.
Kokoomuksen uuden paikan on ottamassa selvästi Valkosta ja Virolaista edellä ollut Pauli Aalto-Setälä.
Neljä vuotta sitten vaalipiirin ainoaksi vihreäksi kansanedustajaksi noussut Sofia Virta on niinikään kiinni jatkokaudessa, mutta tämäkin on vielä epävarmaa. Vihreiden Elisa Aaltolan äänisaalis on lähellä Virran lukemia, joten tämäkin tilanne voi vielä muuttua.
Kokoomus on vaalipiirissä ykkösenä, demarit kakkosena ja perussuomalaisten kannatus on tuomassa puolueelle vaalipiirin kolmossijan. Perussuomalaiset on menettämässä niukasti neljännen paikkansa, mutta tilanne on kiperä. Vaalipiirin 17 kansanedustajapaikoista kokoomus on puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla saamassa viisi, SDP neljä, ja Perussuomalaiset on jäämässä kolmeen paikkaan. Vasemmistoliiton Li Andersson on kerännyt jälleen vaalipiirissä kovan äänimäärän ja sen myötä vasemmistoliitto on saamassa läpi toisena ehdokkaana Timo Furuholmin. Ennakoidusti keskusta näyttää saavan läpi vain yhden edustajan, ja hän on puolueensa puheenjohtaja Annika Saarikko. RKP:n läpi menossa oleva ehdokas on Sandra Bergqvist.