Kaarinan hurja väestönkasvu taittui viime vuonna – Pitäisikö iloita vai huolestua?

0
Kaarinan kaupunkikehitysjohtaja Päivi Liuska-Kankaanpää. Kuva on kahden vuoden takaa.

Kaarinan väkiluvun hurjatahtinen kasvu tasaantui viime vuonna. Siinä missä kahtena edeltävänä vuotena kaupungin asukasmäärä oli kasvanut 700–800 henkilöllä vuodessa, viime vuonna kasvua oli vain 338 asukkaan verran.

Kaarinan viime vuosien kahden prosentin väestönkasvu laski samalla yhteen prosenttiin.

Asukasmäärän kasvun taittumista selittää ennen kaikkea nettomuuton väheneminen eli se, kuinka paljon enemmän Kaarinaan muuttaa muista kunnista ihmisiä verrattuna siihen asukasmäärään, joka muuttaa pois Kaarinasta. Nettomuuttajien määrä jäi viime vuonna alle puoleen siitä, mitä kahtena edeltävänä vuotena.

Lisäksi ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen kaupungissa kuoli enemmän ihmisiä kuin tänne syntyi lapsia. Esimerkiksi vuonna 2019 kaarinalaisia vastasyntyneitä oli 80 enemmän kuin vainajia. Vuonna 2022 vastasyntyneitä oli 7 vähemmän kuin kuolleita.

Muuttoautot suhaavat edelleen tiiviisti Kaarinan katuja. Sekä uusia asukkaita että Kaarinasta pois muuttaneita oli viime vuonna yli kaksituhatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuoden jokaisena päivänä yli 6 asukasta muutti joko Kaarinaan tai Kaarinasta pois.

Tiedot käyvät ilmi Kaarinan tilinpäätöskirjasta 2022.

Kaarinan kaupunkikehitysjohtaja Päivi Liuska-Kankaanpää, onko Kaarinan kasvuvauhdin hidastuminen hyvä vai huono asia?

– Yleisellä tasolla voimakkaimman kasvun taittuminen on hyvä asia, jotta palveluiden järjestäminen onnistuu. On tärkeää, että uusien ja vanhojen kaarinalaisten palveluista pystytään huolehtimaan.

Mikä on Kaarinan toivottu väestönkasvumäärä vuodessa?

– Kun Kaarinan väkiluku kasvoi yli kahden prosentin tahtia, kaupungin päättäjät linjasivat keskimääräiseksi kasvutavoitteeksi 1,6%.

Miksi Kaarinan kasvuvauhti hidastui?

– Voimakkaan kasvun vuodet 2020 ja 2021 sisälsivät todennäköisesti koronalisää. Ihmiset lähtivät hakemaan isompia asuntoja ja väljempää ympäristöä lähivirkistysmahdollisuuksineen, mille Kaarinassa on hyvä tarjonta. Nyt vastaavaa painetta ei enää ole.

Lisäksi uusien talojen rakentamisen määrä on hidastunut rakennuskustannusten nousun, rakennusmateriaalien huonon saatavuuden, energian hinnannousun ja korkojen nousun vuoksi.

Millaista väkiluvun muutosta ennustetaan kuluvalle vuodelle?

– Kaupungin asuntotonttien kysyntä tyrehtyi kesäkuussa 2022. Tämä ennakoi väestönkasvun hidastumista ainakin vuonna 2023, mahdollisesti myös vuonna 2024.

Todennäköisesti kasvu hidastuu Kaarinassa vain väliaikaisesti.

Kaarinan väkiluvun muutos vuonna 2022

  • Asukasmäärä kasvoi vuodessa 1 %
  • Asukasmäärä vuoden 2022 lopussa 35 835 henkilöä
  • Syntyneitä 341
  • Kuolleita 348
  • Kaarinaan muutti muista kunnista 2338 henkilöä
  • Kaarinasta muutti pois 2045 asukasta
  • Nettomuuttajia 293 henkilöä

Kaarinan viisi viimeistä vuotta

  • 2022 Väkiluvun muutos +338
  • 2021 Väkiluvun muutos +830
  • 2020 Väkiluvun muutos +730
  • 2019 Väkiluvun muutos +479
  • 2018 Väkiluvun muutos +359
  • 2017 Väkiluvun muutos +361
  • 2016 Väkiluvun muutos +148