Kaarinan kaupunkikonsernin tilinpäätöksessä on pyörinyt miljoonien virhe vuodesta 2018

0
Poistot laskettiin väärin, kun Katariinankulma siirtyi Kaarinan Vuokrataloille. Arkistokuva.

Kaarinan kaupungin viime vuoden tilinpäätös tarvitsee enää viimeisen nuijankopautuksensa, mutta konsernitilinpäätöksen numerot ovat odotuttaneet itseään.

Konsernitilinpäätökseen sisällytetään kaupungin omien tilitietojen lisäksi luvut kaupungin tytäryhtiöistä sekä osakkuusyhteisöistä ja kuntayhtymistä, joihin Kaarina kuuluu.

Nyt konserninkin tilinpäätös on valmistumassa. Viivästyksen syynä oli miljoonien eurojen virhe. Kävi ilmi, että se on pyörinyt kenenkään huomaamatta konsernin taseessa vuodesta 2018.

– Virhe korjataan nyt kertaluonteisesti, ja korjaus on noin neljä miljoonaa euroa, kertoo Kaarinan talousjohtaja Sinikka Sinervuo-Koskinen.

Virhe oli syntynyt poistojen laskennassa. Luvut kaupungin pääomasta ja varallisuudesta ja siten kaupungin tase ovat näyttäneet neljä vuotta liian pieniä summia.

Sinervuo-Koskisen mukaan virheellä ei ole näinä vuosina ollut juurikaan vaikutusta konsernin tulokseen, sillä tulokseen ei lasketa pääomia vaan kunkin vuoden tulot ja menot.

Virheen tarkkaa syntyhistoriaa ei tiedetä


Sinikka Sinervuo-Koskisen mukaan vielä ei tiedetä, miten virhe pääsi syntymään. Ongelman huomasi tilintarkastaja tänä keväänä.

Virhe päätyi asiakirjoihin, kun Kiinteistö Oy Katariinankulma Kaarinan talo valmistui vuonna 2018 ja yhtiö siirtyi Kaarinan Vuokratalojen tytäryhtiöksi. Syystä tai toisesta rakennuksen poistot – laskennalliset arviot talon kulumisesta – jäivät tilikirjoihin sekä tytäryhtiön että Kaarinan Vuokratalojen nimiin.

– Näiden yhtiöiden tilinpäätökset on itsessään tehty oikein, mutta niitä ei ole yhdistetty oikein konsernin tilinpäätökseen, selventää Sinervuo-Koskinen.

Katariinankulmassa sijaitsee esimerkiksi palvelutori Eerikki.

Konsernin tulos heikompi kuin kaupungin


Viime vuonna konsernilla oli periaatteessa hieno vuosi: ylijäämää kertyi 7,6 miljoonaa euroa.

Vaikka luku on erinomainen, se kuitenkin paljastaa, että kaupungin yhtiöillä ja muilla osakkuuksilla ei mennyt kovinkaan hyvin. Kaarinan kaupunki sai ylijäämää enemmän, 9,8 miljoonaa euroa, ja muutama miljoona sen tuloksesta syötiin nyt yhtiöihin ja kuntayhtymiin.

Kalleimmaksi Kaarinalle kävivät Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (tilikauden Kaarinan osuus –1,4 miljoonaa euroa), Peimarin koulutuskuntayhtymä (–572 000 euroa) ja Kaarinan Vuokratalot (–540 000 euroa).

Muilla konsernin jäsenillä tulot ja menot olivat jokseenkin tasoissa. Yhteensä Kaarinan kaupunkikonserniin kuuluu seitsemän tytäryhteisöä, kaksi osakkuusyhteisöä ja viisi kuntayhtymää.

Kaarinan kaupunki sai lainojaan vähennettyä 5 miljoonalla eurolla, mutta konsernin lainakanta kasvoi 6 miljoonalla eurolla.

Konsernin omavaraisuusaste oli 34 %, hieman heikompi kuin aiemmin. Konsernin toimintakate oli –198 miljoonaa euroa ja vuosikate 24 miljoonaa euroa.

Konsernin tilinpäätös paljastaa usein kaupungin todellisen taloustilanteen paremmin kuin varsinainen kaupungin tilinpäätös, sillä monet kunnat ovat siirtäneet keskeisiä toimintojaan yhtiöihin.

Esimerkiksi kriisikunta on näennäisesti saanut taseensa kuntoon ”myymällä” vaikkapa vesihuoltolaitoksen itsensä omistamalle yhtiölle. Kaarinassa vastaavalle temppuilulle ei ole ollut tarvetta.

Kaarinan omistukset eri yhtiöistä ja yhteisöistä


Tytäryhteisöt


Kaarinan Vuokratalot (100%)

Asunto Oy Orakas (100 %)

Kiinteistö Oy Satontori (100 %)

Kaarinan Palvelutalot (100 %)

Kaarinan Palvelukiinteistöt (100 %)

Kaarinan Kehitys (92 %)

Kiinteistö Oy Katariinantie (63 %)

Kuntayhtymät


Peimarin koulutuskuntayhtymä (50 %)

Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymä (24 %)

Varsinais-Suomen liitto (6 %)

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (5 %)

Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri (4 %)

Osakkuusyhteisöt


Littoistenjärven säännöstely-yhtiö (50 %)

Tilikunta Oy (49 %)